Mainos
Mainos

Googlen taustakuvista kauhistuneet käyttäjät: Haluamme valkoisen taustan takaisin!

Hakukonejätti Google julkisti viime viikolla mahdollisuuden käyttää omaa tai kuvapalvelun taustakuvaa hakukoneen etusivulla. Nyt muutos on saapunut Googlen suomalaisillekin hakusivuille.

Ongelmaksi ei käyttäjäkommenttien perusteella ole noussut se, miten haluamansa kuvan saa käyttöön. Päinvastoin, monissa kommenteissa tiedustellaan miten oletuksena ilmestyvät taustakuvat saataisiin kokonaan pois käytöstä. Hakukonesivun tunnusomaisesta piirteestä, eli pelkistetystä valkoisesta taustasta pitäneet käyttäjät kritisoivat taustakuvia Googlen tukisivujen keskustelupalstalla ärsyttäviksi ja häiritseviksi.

Taustakuvan vaihtamiseksi käyttäjän pitää klikata sivulla näkyvää "muuta taustakuvaa" -linkkiä. Kuvan muuttamiseksi käyttäjän täytyy kuitenkin hankkia itselleen oma Google-tili. Tuolloinkaan valkoisen taustan palauttaminen ei tunnu kommenttien mukaan onnistuvan ongelmattomasti.

Tukisivujen vihaisissa kommenteissa vaaditaan mahdollisuutta käyttää perinteistä valkoista taustaa helposti esimerkiksi sivuille laitettavalla valintapainikkeella. Kommenteissa suomitaan Googlen taustakuvaideaa monivivahteisin sanakääntein harha-askeleeksi.

Eräässä kommentissa ehdotetaan ratkaisuksi, että laittaakin hakusivun osoitteeksi ulkomaisen Googlehaun, esimerkiksi Britannian hakusivun osoitteen: http://www.google.co.uk/. Tällöin kuvaa ei ilmesty hakusivulle, vaan tausta näkyy entiseen tapaan valkoisena. Ainakin toistaiseksi kyseinen keino tuntuu toimivan.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme