Mainos
Mainos

Hakkerioikeudenkäyntiä siirretään

Suomen suurimpaan hakkerointitapaukseen liittyy niin paljon tarkistettavia asioita, että sen pääkäsittely siirtyy usealla kuukaudella eteenpäin.

Käräjätuomari Ilkka Ruopuro totesi Jyväskylän käräjäoikeuden toisessa valmisteluistunnossa, että alkuperäisestä ajankohdasta loka-marraskuun vaihteessa ei voida pitää kiinni.

-Valmistelupöytäkirjojen valmistuttua ne on vielä kierrätettävä kaikilla asianosaisilla, joilla on oikeus täydentää ja kommentoida valmistelua. Viikossa tämä ei onnistu, todennäköisempi ajankohta on ensi vuoden puolella, arvioi Ruopuro iltapäivällä.

Syyttäjän syytökseen yhtyy kaikkiaan 25 tietomurron kohteeksi joutunutta. Yli kymmenen heistä esittää yhteensä 740 000 markan korvausvaatimuksia miehelle, joka on tunkeutunut ja muuntanut heidän tietojärjestelmiään. TCB-hakkerina tunnetun jyväskyläläisen miehen vuonna 1997 ja 1998 tekemät tietomurrot saivat syytteen mukaan aikaan runsaasti vahinkoa mm. Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston, Joensuun yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun tietojärjestelmissä.

Mies oli selvittänyt käyttäjätunnus-salasana-pareja ja saanut pääkäyttäjän oikeudet mm. Helsingin yliopiston useisiin palvelimiin. Hän oli lukenut sähköposteja ja asentanut takaporttiohjelmia, joilla pystyi peittämään vierailunsa.

Hakusanojen avulla hän oli etsinyt nimenomaan sellaisia viestejä, joissa hänen oma hakkerinimensä oli mainittu. Hänen jälkensä oli kuitenkin huomattu ja hänet oli "häädetty". Huhtikuussa 1998 hän oli aloittanut järjestelmällisemmän huökkäyksen usealle koneelle ja sadoille palvelimille.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston sähköpostijärjestelmä jouduttiin ajamaan alas ja asentamaan uudelleen. Koko Helsingin yliopiston henkilökunta oli kolmen vuorokauden ajan tästä syystä sähköpostin ulottumattomissa. Syytetty myöntää tunkeutuneensa tiedostoihin ja tehneensä niissä muutoksia. Hän ei kuitenkaan myönnä aiheuttaneensa taloudellista vahinkoa.

Valmisteluistunnossa keskusteltiin siitä, oliko tietojärjestelmien ylläpitäjien todella tarvinnut pitää toiminnassaan katkoksia ja asentaa järjestelmiään uudelleen nimenomaan hakkerin toiminnan vuoksi.

(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme