Mainos
Mainos

Heinonen ei innostu valtion rahoittamista verkkoyhteyksistä

Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen epäilee, että valtion tuki tiedonsiirtoverkkojen rakentamiseen saattaisi pitkällä aikavälillä vääristää kilpailua. Lisäksi valtio ottaisi ison riskin, jos se haluaisi tukipolitiikallaan ratkaista, mikä tekniikka on kansalle paras, Heinonen huomautti.

Olli-Pekka Heinonen

Hän otti kantaa asiaan Aldatan seminaarissa tänään Helsingissä. Valtion osallistumista tietoliikenneverkkojen rakentamiseen on perätty meilläkin sen jälkeen kun Ruotsin hallitus äskettäin esitti mittavaa valtion tukea laajakaistaverkon rakentamiseksi kotitalouksiin ja haja-asutusalueille. Heinosen oma kanta valtion varojen käyttöön on kielteinen.

Hän huomautti, että myös Suomessa pyritään silti samaan päämäärään eli saamaan laajakaistaiset yhteydet kaikkien kansalaisten ulottuville. Siitä, millä keinoin tavoitteeseen parhaiten päästään, on kuitenkin eri näkemyksiä.
-Suurin ongelma meillä kuten muuallakin on riittämätön kilpailu erityisesti kotitalouksien kiinteissä tilaajayhteyksissä, Heinonen arvioi ja huomautti, että kilpailua edistävää lainsäädäntöä kehitetään parhaillaan.

Ministeri muistutti myös, että parhaillaan on kehittymässä useita erilaisia laajakaistaisia liityntätekniikoita. Perinteisen valokaapelin lisäksi voi jo nyt valita mm. ADSL-tekniikan ja kaksisuuntaisen kaapelitelevisioverkon. Lähivuosina vaihtoehdot lisääntyvät entisestään, kun matkapuhelinverkkojen nopeus kasvaa ja digitelevisio aloittaa toimintansa. Myös sähköverkon käyttö nopeaan tiedonsiirtoon voi osoittautua merkittäväksi vaihtoehdoksi.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme