Mainos
Mainos

Huhu: "Seuraavan sukupolven pienempi iPhone" tulee alkuvuodesta

Apple tuo uuden sukupolven mallin pienimmästä puhelimestaan iPhone SE:stä ensi vuoden alussa. Näin kertoo Focus Taiwan -julkaisu viitaten taiwanilaisen sopimusvalmistajan Wistronin valmistautumiseen aloittaa uutuuden tuotanto vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen aikana. Puhe on ”seuraavan sukupolven pienemmästä iPhonesta”.

Nykyinen iPhone SE esiteltiin alun perin maaliskuussa 2016 ja Apple päivitti sitä tämän vuoden maaliskuussa tuplaamalla tallennusmuistien määrät. Muita muutoksia iPhone SE ei ole tänä vuonna saanut.

Focus Taiwanin mukaan Wistron aloittaisi puhelimen valmistuksen Intiassa. Se on jo tämän vuoden aikana aloittanut nykyisen iPhone SE:n valmistuksen Intiassa paikallisille markkinoille. Uuden mallin myötä tuotannon on tarkoitus laajentua ja Intiassa valmistettuja iPhoneja voitaisiin alkaa viemään enemmän myös muilla markkinoilla myytäväksi.

Raportissa viitataan myös intialaisen Tekz24-sivuston tietoihin, joiden mukaan uusi iPhone näyttäisi edeltäjältään, mutta olisi varustettu uudemmalla iPhone 7:stä tutulla nopeammalla Apple A10 -järjestelmäpiirillä, iOS 11 -käyttöjärjestelmällä sekä 4-4,2 tuuman näytöllä. Muistikapasiteetit olisivat edelleen 32 ja 128 gigatavua. Akun kapasiteetti olisi 1 700 milliampeerituntia.

Hiljattain verkossa levisi myös huhu, jonka mukaan Apple järjestäisi nyt elokuussa iPhone SE -julkistustilaisuuden ja myöhemmin vasta lokakuussa muiden odotettujen iPhone-uutuuksien julkistuksen toisessa tilaisuudessa. Epäilyksiä alusta asti herättäneet huhut eivät näytä olevan toteutumassa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme