Mainos
Mainos

I LOVE YOU -virusepäillyt pidätetty

Filippiinien poliisi on tunkeutunut ns. Rakkauskirje-tietokoneviruksen tekijöiksi epäillyn avioparin kotiin Manilassa ja pidättänyt 27-vuotiaan miehen ja 23-vuotiaan naisen. Myöhemmin poliisi ilmoitti pidättäneensä vielä aviovaimon sisaren.

Yhdysvaltain viranomaiset saattavat vaatia Filippiinejä luovuttamaan tuhoisan tietokoneviruksen levittäjät.
Amerikkalainen Computer Economics -tutkimuslaitos arvioi viruksen ja sen eri versioiden aiheuttaneen tähän mennessä reilun 4,7 miljardin dollarin eli noin 31 miljardin markan vahingot.

Sunnuntai-iltaan mennessä viruksesta oli jäljitetty 11 eri versiota. Tietoturvayritys F-Securen mukaan tuorein virusversio on liitetiedostona sähköpostiviestissä "Thank You For Flying Arab Airlines".

Ruotsalaispoika jäljitti

Rakkauskirjevirus

Viruksen jäljittämiseen osallistui ruotsalainen Jonathan James, joka yhdessä Yhdysvaltain liitovaltion poliisin FBI:n kanssa johdatti paikallisviranomaiset oikeille jäljille. -Oli uskomatonta olla mukana jahdissa, 19-vuotias lukiolaispoika kertoi. Hän avusti FBI:ta viime vuonna yhdessä ruotsalaisen tietotekniikkatukijan Fredrik Björckin kanssa tuhoisan Melissa-viruksen alkuperän selvittämisessä.

Epäiltyjen pidättäminen Filippiineillä osoittautui mutkikkaaksi, koska maasta puuttuu hakkerointia koskeva laki ja kotietsintälupa heltisi vaikeuksien jälkeen. Maan oikeusministeriön edustajan mukaan viruksen tekijää voi olla vaikea asettaa syytteeseenkään.

Ainakin toinen pidätetyistä opiskelee tietotekniikkaa paikallisessa korkeakoulussa. Koulu on auttanut poliisia jäljittämään syyllistä.

Viime viikolla miljooniin tietokoneisiin iskeneen Rakkauskirje-viruksen tekijäksi on epäilty myös saksalaista, Australiassa opiskelevaa nuorta miestä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-TT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme