Mainos
Mainos

"Ihmiset sammuvat työpisteilleen" - Apple loukkaantui syvästi BBC:n paljastuksesta

Apple kertoo olevansa "syvästi loukkaantunut" Britannian yleisradion BBC:n jutusta, joka käsittelee Applen työntekijöiden oloja.

BBC:n tutkivan jutun mukaan työntekijöiden työtunteihin, asuintiloihin ja nuorten työntekijöiden käyttöön liittyviä määräyksiä rikotaan jatkuvasti.

BBC:n dokumentissa näytetään, kuinka Applen laitteita Kiinassa valmistavat työntekijät nukahtavat voipuneina työpöytiensä ääreen 12-tuntisten vuorojensa aikana.

Yksi tehtaaseen soluttautunut toimittaja kertoo, että hän joutui työskentelemään 18 päivää tauotta vaikka hän pyysi useaan otteeseen yhtä päivää vapaaksi.

Apple johtoportaaseen kuuluva Jeff Williams sanoo yhtiön Britannian henkilökunnalle lähettämässään sähköpostissa, että hän ei tiedä ainuttakaan muuta yhtiötä, joka tekisi yhtä paljon työntekijöiden olojen parantamiseksi. Hän tosin lisää, että Applekin pystyisi parempaan.

Williamsin mukaan BBC:lle annettiin etukäteen tietoa ja perspektiiviä aiheeseen, mutta ne puuttuivat lopullisesta dokumentista kokonaan.

Williamsin mukaan hän ja Applen toimitusjohtaja Tim Cook ovat erittäin loukkaantuneita vihjauksesta, että Apple rikkoisi lupauksiaan työntekijöilleen tai harhaanjohtaisi asiakkaitaan asiassa millään tavalla.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme