Mainos
Mainos

Internet jumiin Jacksonin kuolemasta

Internetin käyttö hidastui tänään merkittävästi, kun ihmiset eri puolilla maailmaa säntäsivät etsimään tietoa popin kuninkaan Michael Jacksonin kuolemasta.

Hakukoneyhtiö Google vahvisti Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle, että se pelkäsi joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi kuolinuutisen tultua julki.

Miljoonat ihmiset, jotka hakivat tietoa Jacksonin kuolemasta Googlesta, päätyivät virheestä kertoneelle sivulle hakutuloksen sijaan. Sivulla teksti " hakusi muistuttaa tietokoneen viruksen tai vakoiluohjelman tekemää automaattista hakua" varoitti käyttäjiä.

Googlen Trends -palvelun "kuumuus"- mittari luokitteli Jacksonin kuoleman "tulivuori" -asteelle.

BBC:n internet-sivuilla kävijämäärä Jacksonin kuoleman jälkeen nousi 48 prosenttia keskimääräistä kävijämäärää korkeammaksi.

Googlen lisäksi myös muilla palveluntarjoajilla oli ongelmia. Esimerkiksi mikroblogipalvelu Twitter meni jumiin, kun käyttäjät ryntäsivät sivuille kuolonuutisen siivittäminä. Twitterin mukaan sanat "Michael Jackson" olivat esillä yli 66 500 statuspäivityksessä. Jackson aiheisia Twitter-postauksia kertyi jopa 100 000 tunnissa.

Myös julkkissivustot TMZ, Peres Hilton jumiutuivat. Lisäksi AOL, CBS, CNN, MSNBC ja Yahoo kärsivät ongelmista.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme