Mainos
Mainos

Jaakko Salovaara vuoden markkinointiteko

Tuottaja-säveltäjä Jaakko Salovaara on valittu tämänvuotisen Vuoden markkinointiteko -palkinnon saajaksi. Palkinnon myöntänyt Suomen Markkinointiliitto sanoo perusteluissaan, että "suomalaisen kevyen musiikin läpimurto maailmalla on ollut suorastaan historiallista. Se on myös alkua laajemmallekin popmusiikin menestymiselle."

Salovaaran tuottamat Bomfunk MC's (kuvassa) ja Darude ovat menestyneet maailmanlaajuisesti. Se, että listalla on yhtä aikaa kaksi saman tuottajan suojattia, kertoo myös Salovaaran henkilökohtaisesta osaamisesta. Hän ei ole vain tuottaja, vaan osa artistejaan.

Salovaaran menestyksensä popmusiikin alalla perustuu hyvään klassisen musiikin osaamiseen, teorian tuntemiseen sekä määrätietoisuuteen. Jaakko Salovaara päätti jo vuosia sitten, että hänen kappaleensa ovat esillä kansianvälisessä MTV:ssä.
(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme