Mainos
Mainos

Journalistiliitto: Yle-keskustelun takana lobbaus

Journalistiliiton mukaan Yleisradion ympärillä pyörivä keskustelu sisältää jo selviä ylilyöntejä. Liiton puheenjohtaja Arto Niemisen mukaan taustalla on halu vaikuttaa Ylen tehtävää ja rahoitusta pohtivaan työryhmään.

Kaupallista mediaa edustava Viestinnän keskusliitto on toistuvasti pyrkinyt rajaamaan Yleisradion tehtävät entistä ahtaammin. Kuluneella viikolla Suomen tietotoimisto (STT) pyysi EU-komissiota arvioimaan, rikkooko Yle valtiontukia koskevia säännöksiä tarjoamalla uutisiaan ilmaiseksi muun muassa kauppakeskusten ja lentokenttien näyttötauluilla.

Niemisen mukaan Ylen toimintaa ei voi rajoittaa näin ahtaalla tavalla, sillä Viestinnän keskusliiton julkisen palvelun määritelmillä voitaisiin päästä hassuihin tulkintoihin.

- Pitäisikö Ylen luopua esimerkiksi uutistuotannostaan, koska Suomessahan on hyvin vahvaa ja osaavaa kaupallisten mediatalojen uutistuotantoa kaikissa välineissä, ihmettelee Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden vuosikokouksessa puhunut Nieminen.

Niemisen mielestä voidaan kuitenkin kysyä oikeutetusti, onko Ylellä syytä ja tarvetta tarjota uutistuotantoa markettien näytöille saamatta siitä mitään itselleen.

- En ole tosin ihan varma, millaista kultakaivosta kaupallinen media odottaa kaivavansa markettien kauppiailta, Nieminen sanoo.

Nieminen uskoo, että näyttötaulu-keskustelun taustalla on kova Eurooppa-tasoinen lobbaus ja muu kotimainen Yle-keskustelu.

Kaupalliset toimijat haluavat siirtää Ylen puhtaasti valtion budjettirahoituksen piiriin, mikö olisi Niemisen mielestä ohjelmatuotannon kannalta huono ratkaisu.

Yleisradion rahoitusta pohditaan parhaillaan parlamentaarisessa työryhmässä, jota vetää keskustan kansanedustaja Mika Lintilä. Työryhmältä odotetaan esityksiä jo kuukauden sisällä.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme