Mainos
Mainos

Julkisen sanan neuvoston Yle-päätös saa ryöpytystä pääkirjoituksissa

Julkisen sanan neuvosto antoi eilen Ylelle vapauttavan päätöksen niin sanotusta lautakasa-uutisoinnista. Neuvoston puheenjohtaja Pekka Hyvärinen ei hyväksynyt päätöstä, vaan poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa ja erosi puheenjohtajan paikalta.

Keskustan Verkkoapila tuomitsee päätöksen odotetusti. Verkkoapilan mukaan JSN on tullut nykymuodossaan tiensä päähän ja se pitäisi korvata esimerkiksi riippumattomalla media-asiamiehellä.

Myös Keskisuomalainen arvioi, että JSN:n taru voi olla lopussa. Lehden mukaan neuvoston näkökulma on liian suppea, Ylen uutisointia olisi pitänyt arvioida laajemmin kuin vain journalistin ohjeiden näkökulmasta.

Savon Sanomien pääkirjoituksessa korostetaan, että nimettömiä lähteitä on voitava käyttää tulevaisuudessakin. Lähdesuojan taa ei kuitenkaan saa piiloutua, vaan tiedotusvälineen on pystyttävä vakuuttamaan yleisö siitä, että esitetyt väitteet pitävät paikkansa. Tähän Yle ei ole Savon Sanomien mukaan kyennyt.

Aamulehden pääkirjoituksen mukaan vapauttava päätös tarkoittaa sitä, että JSN epäonnistui tehtävässään, median itsesääntelyssä. Lehti pelkää, että lähdesuojan murtamista havittelevat saavat tästä uusia aseita käyttöönsä.

Helsingin Sanomat ei käsittele asiaa pääkirjoituksessaan, mutta lehden päätoimittaja Reetta Meriläinen on kolumnissaan samoilla urilla Aamulehden kanssa. Meriläisen mielestä neuvoston päätös on merkki siitä, ettei se pysty hoitamaan tehtäväänsä itsesääntelyelimenä.

Monissa pääkirjoituksissa harmiteltiin erikseen Hyvärisen eroa JSN:n puheenjohtajan paikalta. Hänen katsottiin tuoneen neuvoston toimintaan aiempaa enemmän ryhtiä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme