Mainos
Mainos

Kaikkonen voi ratsastaa suosiollaan vaaleihin saakka

90-luvulla ajateltiin, että tosi-tv on ohimenevä ilmiö. Big Brother, Idols, Tanssii Tähtien kanssa, So you think you can dance - nämä ohjelmat kuitenkin tuntuvat tulleen jäädäkseen.

- Toisin kuin tosi-tv -tähdet, itse ohjelmat eivät ole jääneet tähdenlennoiksi, kertoo MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut mediatutkija ja filosofian tohtori Veijo Hietala.

Televisio-ohjelmien kautta syntyy monille suosikkeja ja inhokkeja. Syntyy samaistumiskohteita, kuten paljon puhuttu tanssiva kansanedustaja Antti "Kanki" Kaikkonen (Kesk). Useilla tähdillä julkisuus on kiinni omasta aktiivisuudesta ja usein julkisuus loppuukin lyhyeen. Valmiiksi tunnetuilla tähdillä tilanne voi olla erilainen.

- Voi olla, että Kaikkonen ratsastaa tällä suosiolla vielä kolmen vuoden kuluttua olevissa vaaleissa, Hietala sanoo.

Ihmiset tuntuvat äänestävät aktiivisemmin tanssivoittajaa kuin presidenttiä. Tosi-tv -ohjelmat synnyttävät Hietalan mukaan voimakkaita tunteita, kun taas asiajulkisuus on mutkikkaampaa.

Tosi-tv -ohjelmia on tehty jo lähes kaikista lajityypeistä - on opittu kieltä, haettu hyväntekeväisyysapua, rakastuttu. Mediatutkija Hietalan mukaan kaksi asiaa ei sovi tosi-tv -formaattiin: kuolema ja lapset.

- Kuolema on yksi, jonka kanssa ei kannattaisi leikkiä, ja lasten käyttö on aina hieman arveluttavaa, Hietala summaa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme