Mainos
Mainos

Kaksi kolmesta Twitter-käyttäjästä passiivisia

Nettisaitti Twitter saattaa olla maailman nopeimmin kasvava sosiaalinen media, mutta suurin osa sen noin 50 miljoonasta käyttäjästä seuraa sivustolta vain muiden uutisia eikä laita palveluun lainkaan omia viestejä.

Uutiskanava CNN kertoo nettiturvallisuusyritys Barracuda Networksin tutkimuksesta, jonka mukaan huikeat 73 prosenttia Twitter-käyttäjistä on "tweetannut" alle kymmenen kertaa tilinsä olemassaolon aikana.

Yhtiön mukaan näyttääkin siltä, että Twitteristä on muodostumassa pikemminkin uutisvälittäjä kuin varsinainen sosiaalisen kanssakäymisen media, mikä herättää kysymyksiä palvelun kasvupotentiaalista sekä siitä, kuinka paljon se voi tuottaa rahaa.

Barracudan mukaan vain 21 prosenttia Twitter-tilin haltioista oli todellisia twittaajia joulukuussa 2009. Todelliseksi käyttäjäksi tässä laskettiin henkilö tai taho, jolla on ainakin 10 seuraajaa, joka seuraa vähintään kymmentä tiliä ja joka on twitannut vähintään yhtä monta kertaa.

Barracuda päätteleekin, että suurin osa Twitter-tilin haltijoista on rekisteröitynyt järjestelmään lähinnä seuratakseen suosikkijulkkistaan eikä ollakseen vuorovaikutuksessa kavereittensa kanssa kuten Facebookissa tai MySpacessa tapahtuu.

Trendi käyttäjätilien avaamisen pelkässä seurantamielessä vahvistui vuoden 2008 marraskuun ja viime vuoden huhtikuun välisenä aikana, kun julkkikset liittyivät miniblogiin sankoin joukoin. Twitter-julkkiksiksi ryhtyivät tuolloin muun muassa Ashton Kutcher ja Oprah Winfrey. Yksin huhtikuussa 2009 Twitter-käyttäjien määrä kasvoi yli 21 prosenttia.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme