Mainos
Mainos

Kännykälläkin saa parempia kuvia – miksi valvontakamerakuvien laatu on niin huono?

Valvontakamerakuvien laatu saattaa ihmetyttää nykytekniikan aikana.

Suomalaiset viranomaiset julkaisevat silloin tällöin valvontakamerakuvia muun muassa rikoksista epäillyistä tai kadonneista henkilöistä vinkkien toivossa. Rakeisista kuvista, joiden laatu harvoin vakuuttaa, tuntuu kuitenkin olevan mahdotonta tunnistaa oikeita henkilöitä.

Laatu saattaakin turvallisuuden tunteen sijaan herättää ihmetystä: miksi kuvanlaatu on niin huono, kun jopa tavallisen tallaajan taskusta löytyy parempilaatuinen kamera?

QuickTechin Matti Hartikaisen mukaan yksi syy on se, että käytössä on edelleen paljon vanhoja, analogisia valvontakamerajärjestelmiä, joiden kuvakoko on 720 x 576. Näiden kuvanlaatu on siis silminnähden heikompi HD- tai Full HD -laatuun verrattuna.

– Kun sitten usein yhdellä kameralla yritetään saada mahdollisimman suuri alue kuvattua, jää kohde niin pieneksi, että kuvaa täytyy suurentaa. Suurentaminen taas lisää pikselöintiä, kertoo Hartikainen.

Huomionarvoista on myös se, että esimerkiksi julkisilla paikoilla valaistus ja kohteen liike vaikuttavat kuvanlaatuun.

Verisurelta kommentoidaan MTV Digille, että lisäksi uutisiin saakka päätyneitä kuvia ja videoita on usein käsitelty moneen kertaan ennen kuin materiaali päätyy yleisesti nähtäville. Tähän käsittelyyn vaikuttavat muun muassa kuvien ja videoiden pakkaustavat tallennusvaiheessa. Myös tallennustilan muisti on rajallista, jolloin pienempilaatuinen kuva vie luonnollisesti vähemmän tilaa.

***


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme