Mainos
Mainos

Katsaus Bill Gatesin 16 vuotta vanhaan kirjaan: Aavemaisen tarkkoja ennustuksia

Vuonna 1999 Microsoftin perustaja Bill Gates kirjoitti mielenkiintoisen teoksen: Bisnestä ajan hermolla.

Kirjassa Gates teki useita ennustuksia tulevaisuuteen, jotka näyttävät nyt osuneen jopa pelottavan tarkasti toteen.

Kannattaa muistaa, että vuosi 1999 erosi tietotekniikan osalta melkoisesti nykyisestä. Toki tuolloin oli jo kännyköitä, netti ja sähköpostit, mutta some-into, älypuhelinbuumi ja monet muut meille nykyisin kovin arkiset tekniikka-asiat olivat tuolloin vielä silkkaa scifiä.

Business Insider luettelee sivuillaan Gatesin aikoinaan tekemiä ennustuksia Aalto-yliopistossa opiskelevan Markus Kirjosen blogin innoittamana. Kokosimme näistä ennustuksista yhteen muutamia kiinnostavimpia.

Gatesin mielenkiintoisimmat ennustukset vuodelta 1999


1. Hintavertailusivustot

Gates ennusti, että automaattisia hintaseurantasivustoja tullaan kehittämään, jotta ihmiset kykenevät löytämään netin kautta edullisia tuotteita. Ja lähes kaikkihan meistä ovat jo  pidemmän aikaa hyödyntäneet hintavertailusivustoja.

2. Älykkäiden mobiililaitteiden buumi

Gates ennusti, että ihmiset tulevat kulkemaan pienet älykkäät laitteet mukanaan. Näiden laitteiden avulla he pystyvät kirjautumaan lennoille, lukemaan uutiset ja hoitamaan asioitansa sähköisesti, missä tahansa he liikkuvat. Ytimekäs vastaus tähän: Älypuhelin.

3. Digitaaliset apurit

Gates ennusti, että ihmisille kehitetään digitaalisia apureita, jotka kykenevät synkronoimaan tietoja muiden laitteiden välillä kätevästi. Laite kykenee lukemaan sähköpostit ja ilmoitukset ja esittämään käyttäjälle häntä kiinnostavaa tietoa.

Nykyään Google Now -tyyppiset palvelut ovat jo pitkällä tämänkaltaisessa toiminnassa ja kehitys kulkee nopeasti eteenpäin.

4. Kodin tarkkailu verkkokameran kautta

Gates ennusti, että ihmiset alkavat tarkkailla kotejaan online-verkkokameroiden avulla. Järjestelmä ilmoittaa, jos kotiisi menee joku, kun olet poissa. Kuulostaako tutulta?

5. Sosiaalisen median synty

Gates ennusti, että perheiden ja ystävien väliset nettisivustot tulevat olemaan yleisiä. Ja näinhän siinä tosiaan kävi: Tästähän pitävät nykyään huolen Facebook, Twitter ja Instagram kumppaneineen.

6. Älykäs mainostaminen

Jo vuonna 1999 Gates uskoi, että mainoksista tulee älykkäämpiä, kun niiden esittämisessä aletaan kiinnittää huomiota kohteiden ostokäyttäytymiseen.

Tässähän ollaan menty jo niin pitkälle, että esimerkiksi Google tietää ostokäyttäytymisestäsi enemmän kuin sinä itse ja mainoksia ropisee niin, että silmiä särkee.

7. Online-rekrytointi

Gates ennakoi, että työntekijöitä tullaan rekrytoimaan verkon kautta. Yksi sana kattakoon monet nykyiset verkon rektytointikanavat: Linkedin.

Itsestäänselvyyksiä nykyään, mutta ei vuonna 1999

Kaikki edellämainitut ennustukset tuntuvat aivan itsestäänselvyyksiltä nykyään. Monelle saattaa tulla mieleen, että kyse ei ollut edes ennustuksista vaan eräänlaisesta ennalta nähtävillä olleesta selkeästä kehityksestä.

Mutta koetapa itse tehdä IT-alan ennustuksia vuoteen 2031 ja katsotaan kuudentoista vuoden päästä, että moniko niistä osui oikeaan.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme