Mainos
Mainos

Kiina järjestämässä Robottiolympialaiset ensi vuonna

Kiina aikoo järjestää robottien olympialaiset ensi vuonna. Britannian yleisradion BBC:n mukaan kisat pidetään Harbin kaupungissa. Robottien on määrä mitellä 16 erilaisessa lajissa.

Robotit kisaavat muutamissa perinteisissä yleisurheilulajeissa. Luvassa on myös enemmän koneille soveltuvia lajeja, kuten siivous. Kisoihin osallistuvien robottien täytyy kuitenkin muistuttaa ihmistä. Niillä on oltava kaksi kättä ja jalat. Pyöriä ei hyväksytä.

Kisan järjestäjät odottavat osanottajia yli sadasta yliopistosta ympäri maailmaa.

Harbinin teknillisen yliopiston professorin Hong Rongbingin mukaan kilpailun ideana on kehittää innovaatioita ja tuottaa robotteja, jotka ovat ketterämpiä ja hyödyllisempiä.

Kisojen ajankohta on vielä avoin, sillä järjestäjät hakevat edelleen sponsoreita kisojen kustannusten kattamiseksi.

Myös monia muita robottikisoja järjestetään

Myös Kaliforniassa ollaan järjestämässä robottien urheilukisat: RoboGames -tapahtuma järjestetään ensi huhtikuussa.

Roboteille järjestetään myös monia muita kilpailuita. Roboexotica -kisassa robotit tekevät drinkkejä ja sytyttävät savukkeita sekä juttelevat asiakkaiden kanssa.

Roboteilla on myös jo oma maailmancupinsa. Tänä vuonna maailmancupiin osallistui 400 joukkuetta 35 eri maasta. Ensi vuonna robottien maailmancup järjestetään Singaporessa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme