Mainos
Mainos

Kolme opiskelijaa erotetaan väärinkäytösten vuoksi

Tampereen teknillisen yliopiston tietoliikenneverkkoa oli käytetty luvatta musiikin, elokuvien ja pelien levittämiseen.

Tampereen teknillisen yliopiston kolme opiskelijaa on syyllistynyt yliopiston tietojärjestelmien vakavaan väärinkäyttämiseen.

TTY erottaa opiskelijat 3,5 kuukaudeksi ensi syyskuusta lukien.

TTY:n hallintojohtajan Tiina Äijälän mukaan opiskelijat olivat käyttäneet yliopiston tietoliikenneverkkoa luvatta musiikin, elokuvien ja pelien levittämiseen. Tapaukset tulivat yliopiston tietoon poliisilta, joka törmäsi väärinkäytöksiin muiden tutkimustensa yhteydessä.

- On mahdollista, että näiden kolmen opiskelijan osalta juttu menee oikeuteen saakka. Tämä riippuu piakkoin valmistuvan poliisitutkinnan tuloksista, Äijälä kertoi.

Hänen mukaansa lievempiin väärinkäytöksiin syyllistyi yhteensä kolmisensataa opiskelijaa, jotka käyttivät päätekijöiden levittämiä tiedostoja. Seitsemän opiskelijaa toimi päätekijöiden apureina.

Kaikkia väärinkäytöksiin osallistuneita odottaa vähintään määräajan mittainen TTY:n tietoverkon käyttökielto. TTY:n hallitus on hyväksynyt viime syksynä yliopistojen yhteisen seuraamustaulukon tietotekniikkarikkomuksista. Päätökset määräaikaisesta erottamisesta on tehty tämän perusteella.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 23.03.2005)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme