Mainos
Mainos

Huhu: Samsung Galaxy S8:ssa uudentyyppinen etukamera ja iirisskanneri

Korealainen ETNews raportoi jälleen, että tulevassa Samsung Galxy S8:ssa tullaan näkemään uudentyyppinen etukamera, sillä odotettavissa on automaattitarkennus parantamaan selfie-kuvausta. Lisäksi ETNewsin lähteet kertovat, että laite tullaan esittelemään 15. huhtikuuta.

ETNews on maininnut Galaxy S8:n automaattitarkennuksella varustetun etukameran aiemminkin. Tällä kertaa sivusto mainitsee, kuinka etukameran komponentteja Samsungille toimittavat alihankkijat taistelevatkin tilauksista keskenään kovasti.

ETNewsin mukaan S8:n etukamera on tarkkuudeltaan ”vain” kahdeksan megapikseliä, kun esimerkiksi edullisemmissa A-sarjan laitteissa on nähty jopa 16 megapikselin etukameroita, mutta luvassa on parannuksia kuvanlaatuun muun muassa juuri automaattitarkennuksen avulla.

Itse etukameran lisäksi alihankkijoita kiinnostaa myös S8:n iirisskannerin komponenttien toimittaminen. Käyttäjän silmät tunnistava skanneri nähtiin jo viime syksynä Note7:ssä, ja sen on odotettu saapuvan myös S8:aan.

Vaikka etukamera ja iirisskanneri ovat tulossa ulkopuolisilta alihankkijoilta, aikoo Samsung toteuttaa S8:n takakameran itse. ETNewsin mukaan Samsung kaavaili kaksoiskameran käyttöä, mutta suunnitelmasta luovuttiin puhelimen kehitystyön edetessä. Vastaavaa huhua on kuultu jo aiemmin.

S8:n julkistuksen ETNews kertoo tapahtuvan 15. huhtikuuta. Huhtikuuta on povattu julkaisuajankohdaksi aiemminkin, joskin itse päivämäärästä on ollut hieman eriäviä näkemyksiä.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme