Mainos
Mainos

Kouluissa treenataan sanomalehden lukemista

Kouluihin lähetetään tällä viikolla yli miljoona sanomalehteä oppilaiden käyttöön.

Kouluissa vietetään tänään perinteistä sanomalehtiviikkoa.

Valtaosa Suomen koulujen oppilaista saa viikon aikana käyttöönsä oman sanomalehden. Sanomalehtien Liiton keräämät tilastot osoittavat, että helmikuun sanomalehtiviikon aikana lehtitalot lähettävät kouluille yli miljoona sanomalehteä.

Sanomalehtien Liiton Taloustutkimuksella teettämän Nuorison mediankäyttötutkimuksen mukaan sanomalehtiviikon tai sanomalehtipäivän viettäminen on lisääntynyt jatkuvasti vuodesta 1995 lähtien. Viime vuoden lopussa tehdyssä tutkimuksessa 67 prosenttia 12-20-vuotiasta nuorista kertoi koulussa vietetyn sanomalehtipäivää tai -viikkoa.

Sanomalehtien saatavuus muulloinkin kuin teemaviikon aikana on lisääntynyt. Yli 50 prosenttia tukimukseen vastanneista nuorista kertoo, että kouluun tulee sanomalehtiä myös oppilaiden luettavaksi. Tämä luku on kasvanut koko 2000-luvun ajan.

Tavanomainen lukemispaikka kouluissa on koulun aula. Eniten on lisääntynyt sanomalehtien saatavuus luokissa. Lisäksi 62 prosenttia nuorista kertoo, että koulussa on mahdollista lukea verkkolehtiä.

Tutkimukseen osallistuneista nuorista 87 prosenttia kertoo, että sanomalehtiä on käytetty hyödyksi heidän opetuksessaan.

Jyväskylän yliopistossa vuonna 2006 tehdyn Pisa-jatkotutkimuksen mukaan sanomalehtiä säännöllisesti lukevat nuoret menestyvät paremmin koulussa ja saavat paremman ennusteen jatko-opintoihin ja työelämään.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme