Mainos
Mainos

Kuulutko sinäkin väärään Facebook-ryhmään?

Oletko käynyt viime aikoina tarkistamassa mihin Facebook-ryhmiin kuulut? Kannattaisi, sillä saatat yllättyä. Moni kuuluu nimittäin Facebookissa tietämättään ryhmään, johon ei omasta mielestään ole liittynyt.

Kyse ei ole siitä, että ryhmiä ilmestyisi kenenkään profiiliin itsestään, vaan siitä että alun perin toisella nimellä Facebookiin perustettu ryhmä on vaihtanut myöhemmin nimeään.

Useimmiten kyseessä on pila. Esimerkiksi viime vuoden loppupuolella ruotsalaismies jekutti suomalaisia perustamalla Facebookiin ryhmän, joka kamppaili ruotsalaisia vastaan siitä kumpi saa enemmän jäseniä. Kun suomalaisten ryhmä ylitti tietyn jäsenmäärän, mies muutti ryhmän nimeksi Helsinki Pride 2009 kaupungissa vuosittain pidettävän homoparaatin mukaan. Pila sai homofoobikot älähtämään. Moni myös ihmettelee yhä ryhmän seinällä jäsenyyttään.

Italiassa puolestaan pari miljoonaa ihmistä tuli huijatuksi, kun Facebookissa muutama jäsenmäärältään suuri ryhmä vaihtoi nimeään Berlusconia kannattaviksi.

Asian tekee kiemuraiseksi se, että ryhmän nimenvaihdoksesta ei aina ole lähtenyt jäsenille minkäänlaista tietoa. Ryhmistä voi toki erota, mutta monia "väärään" ryhmään kuuluminen saattaa silti harmittaa - varsinkin, jos ryhmän sanoma tai tarkoitus sotii omaa ajatusmaailmaa vastaan.

Tutkija Esa Sirkkunen Tampereen yliopistosta myöntää, että Facebookin kontrollointi on hankalaa.

- Sosiaalisen median palveluiden tapa hoitaa vastuu on ollut se, että vertaiskäyttäjät ilmoittavat asiattomuuksista. Kukaanhan ei voi 400 miljoonan ihmisen sisältöjä kontrolloida mitenkään etukäteen, että kyllä se täytyy tapahtua jälkikäteen.

Facebookissa kaikki henkilökohtaista identiteettiä loukkaavat sisällöt poistetaan, mutta ryhmien nimenvaihdokset ja huijaukset Sirkkunen laskee rajatapauksiin.

- Tällaisia tapauksia on vaikea arvioida. Toki jos jatkossa nämä ongelmat tulevat lisääntymään, niin kyllähän siihen varmasti tullaan puuttumaan ja mahdollisesti myös lainsäädännöllä.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme