Mainos
Mainos

Kysely: Keski-ikäiset pahimpia kännykän räplääjiä

Teknologiayhtiö Samsungin teettämän kyselyn mukaan jopa 58 prosenttia suomalaisista myöntää joskus esittäneensä keskustelumumppaninsa kuuntelemista kasvokkain tapahtuneessa keskustelussa, vaikka oli todellisuudessa keskittynyt puhelimeensa.

Monella on mielikuva kännyköitään jatkuvasti räpläävistä nuorista, mutta teinit ja nuoret aikuiset eivät ole tässä suhteessa pahimpia. Pahimpia tällaiseen toimintaan syyllistyviä ovat nimittiäin keski-ikäiset 35 – 44 -vuotiaat käyttäjät. Heistä 62 prosenttia tunnusti huijanneensa keskustelukumppaniaan mainitulla tavalla. Nuoremmilla vastaavat luvut jäivät hieman alle 60 prosentin.

Yleisesti ottaen kännykkä on suomalaiselle tärkeä kapine – 61 prosenttia kotimaisista vastaajista menisi totaaliseen paniikkiin, jos kadottaisi puhelimensa. Sen sijaan ruotsalaisista jopa 71 prosenttia saisi hepulin, jos hukkaisi puhelimensa. 

Kyselyn perusteella teknologiset vempaimet eivät ole kuitenkaan ottaneet ihmisen paikkaa: Suomalaisista vastaajista 67 prosenttia ilmoitti huomioivansa päivän aikana enemmän kumppaniaan kuin älypuhelintaan. Ikäryhmien välillä eroja löytyi kuitenkin jonkin verran. 16 – 24 -vuotiasta vastaajista joka kolmas ilmoitti älypuhelimensa saavan enemmän huomiota kuin heidän rakkaansa. Yli 55-vuotiaiden keskuudessa vastaava luku oli laskenut 11 prosenttiin.

Yli kahdeksankymmentä prosenttia suomalaisista vastaajista ilmoitti puhelimien tekevän heistä sosiaalisempia. Luku on korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa.

Samsungin tilaaman kyselytutkimuksen toteutti Respons Analyse -tutkimusyhtiö ja siihen vastasi 4000 pohjoismaalaista, joista 1000 oli suomalaisia.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme