Mainos
Mainos

Lehtien levikeissä ei rajuja muutoksia

Helsingin Sanomat on yhä ylivoimaisesti laajalevikkisin sanomalehti.

Suomen suurimmat sanoma- ja aikakauslehdet säilyttivät asemansa vuoden 2005 levikkitilastoissa, käy ilmi Levikintarkastus Oy:n tilastoista.

Helsingin Sanomat piti ylivoimaisen asemansa Suomen suurimpana sanomalehtenä noin 431 000 kappaleen levikillään. Helsingin Sanomien levikki putosi kuitenkin vuodesta 2004 lähes prosentin verran.

Toiseksi suurin sanomalehti oli Ilta-Sanomat, jonka levikki laski lähes kolme prosenttia vajaaseen 196 000:een. Seuraavaksi suurimmat sanomalehdet olivat Aamulehti, Iltalehti ja Turun Sanomat, joiden levikeissä ei tapahtunut suuria muutoksia.

Tilattavien aikakauslehtien ykkösenä pysyi Aku Ankka yli 310 000 kappaleen levikillään. Aku Ankan levikki kasvoi viime vuonna hieman yli kolmella prosentilla.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme