Mainos
Mainos

Lehtien lukijamäärät laskeneet

Lehtien lukijamäärät laskivat viime syksyn ja kevään aikana. Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan lukijamäärän lasku johtuu mediatarjonnan lisääntymisestä ja sitä kautta lukijaryhmien pirstaloitumisesta.

Suurinta lasku oli Aamulehden, Valittujen Palojen, uudet Käsityöt -lehden, Vauhdin Maailman, Koirat-lehden, Tieteen Kuvalehden ja Aku Ankan lukijamäärissä. Huomattavaa kasvua saavuttivat Viherpiha- sekä Koti- ja Keittiö -lehden lukumäärät.

Lehtien top ten -listalla on edelleen ylivoimaisena ykkösenä Pirkka-lehti 2,3 miljoonalla lukijallaan. Seuraavia kolmea sijaa pitää Helsingin Sanomat: kuukausiliite on kakkosena, kolmosena itse sanomalehti ja nelosena NYT-liite. Seuraavana tulevat Seura ja Apu.

Lukeminen vähentynyt 6 prosenttia

Suomen Mediatarkastus Oy:n teettämä Kansallinen Mediatutkimus mittaa viidettä vuotta aikakaus- ja sanomalehtien lukemista. Viiden vuoden aikana lukeminen on vähentynyt kaiken kaikkiaan kuusi prosenttia. Sanomalehtien lukeminen on vähentynyt viisi prosenttia ja aikakauslehtien lukeminen seitsemän prosenttia.

Miehet ovat vähentäneet lukemistaan enemmän kuin naiset. Perhe- ja yleisaikakauslehtien lukeminen on vähentynyt kahdeksan prosenttia. Lukijakuntaansa ovat lisänneet 7 päivää -lehti sekä ET-lehti. Lasten ja nuorten lehdet ovat menettäneet lukijoitaan reippaasti eli peräti 17 prosenttia viidessä vuodessa.

Terveys näyttää kiinnostavan suomalaisia, sillä Voi Hyvin ja Hyvä Terveys ovat saaneet paljon lisää lukijoita. Myös asumiseen, rakentamiseen ja puutarhan hoitoon erikoistuneet lehdet ovat menestyneet; niiden lukijamäärä on kasvanut viiden vuoden aikana 13 prosenttia.

Talouselämän ja yritystoiminnan lehdet ovat samoissa lukemissa kuin viisi vuotta sitten. Mikrobitti-lehti on kasvattanut lukijakuntaansa 35 prosenttia. Autoilun ja tekniikan lehdet ovat menettäneet lukijoitaan, samoin kuin harraste- ja tiedelehdet.

Mediakenttä pirstaleina

Koko mediakentässä on viime vuosina tapahtunut pirstaloitumista. Ilmiö on ollut havaittavissa lehtien lukijamäärien lisäksi myös televisio-ohjelmien katsojaluvuissa. Ihmisten ajankäyttö ja lukeminen on muuttunut entistä valikoivammaksi.

-Kiireinen elämäntapa pakottaa valikoimaan entistä tarkemmin sen, mihin aikansa käyttää. Myös ilmaislehdet ja Internet ovat todennäköisesti laskeneet tutkimiemme lehtien lukijamääriä, arvioi tutkimuspäällikkö Seija Nurmi Suomen Gallup-Media Oy:stä, joka on tehnyt tutkimuksen haastattelut. Suomen Mediatutkimusta ohjaa ja valvoo asiantuntijaelin, joka koostuu Aikakaus- ja Sanomalehtiliittojen sekä Mainostoimistojen ja Mainostajien liittojen edustajista. (MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme