Mainos
Mainos

Maailmankirjat sekaisin - Nokialta tukea Applelle

Teknologiajätti Apple on saanut itselleen vähintäänkin erikoisen kumppanin taistelussaan korealaisyhtiö Samsungia vastaan.

Nokia on nimittäin osoittanut tukeaan Applelle Yhdysvaltain hovioikeudelle lähettämässään vetoomuksessa. Arstechnica-sivusto kertoo, että Nokia pyytää oikeudelta pysyviä myyntikieltoja niille Samsungin puhelimille, joiden on todettu rikkovan Applen patentteja.

Applen ja Samsungin välinen patenttitaistelu päättyi alunperin Applen hyväksi viime elokuussa. Samsung määrättiin tuolloin maksamaan korvauksia massiiviset 1,05 miljardia dollaria.

Joulukuussa oikeus eväsi Applen vaatimuksen Samsungin laitteiden pysyvistä myyntikielloista, ja lisäksi perjantaina Samsungin korvaussummaa pienennettiin tuntuvasti 599 miljoonaan dollariin.

Arstechnica kertoo, että Nokia on jutussa ainoa Applen tukija. Nokian mukaan jos tuotteiden asettaminen myyntikieltoon epäonnistuu, saattaisi se aiheuttaa laajaa vahinkoa patenttisuojaan liittyvissä asioissa Yhdysvalloissa.

Nokia ja Apple ovat toistensa kilpailijoita mobiililaitemarkkinoilla, ja aiemmin nekin ovat olleet toistensa kimpussa patentteihin liittyen.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme