Mainos
Mainos

Mainosmarkkinat nousevat Baltiassa

Baltian mainosmarkkinat nousivat viime vuonna noin 800 miljoonaan markkaan. Eniten henkeä kohden käytettiin mainontaan rahaa Liettuassa. Viron markkinat puolestaan supistuivat edellisvuodesta kymmenisen prosenttia.

Tallinna

Virossa mainontaan käytettiin viime vuonna noin 250 miljoonaa markkaa. Alan pelastivat romahdukselta eduskuntavaalit. Puolueet käyttivät mainontaan yli 23 miljoonaa kruunua. Eniten mainosti Keskustapuolue, jonka osuus oli 30 prosentin luokkaa. Seuraavina olivat Reformipuolue ja Isänmaan liitto.

Yrityksistä Virossa käyttivät mainontaan eniten Protecter&Gamble, Unilever, Ritabell, Tietopuhelin ja Eesti Mobiiltelefon. Mainostetuimpia tuotemerkkejä puolestaan olivat EMT, Nokia ja Keskustapuolue. Mainoskakusta vajaat puolet käytetään päivälehtimainontaan, 20 prosenttia tv-mainontaan ja 12 prosenttia aikakauslehtimainontaan

Internet-mainonnan osuus oli vain 0,7 prosenttia. Kuitenkin nimenomaan Internetissä on mainonta kasvanut eniten. Televisio- ja ulkomainonta ovat parin viime vuoden ajan olleet laskusuunnassa. Selvityksen on tehnyt BMF Gallup Media-yhtiö.
(STT-Eta)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme