Mainos
Mainos

Maksutelevision suosio yllätti

Televisioalan toimijat ja asiantuntijat ovat yllättyneet maksutelevision suosiosta.

Tällä hetkellä maksullisia televisiokanavia katsellaan jo noin 600 000 taloudessa. Miljoonan rajan uskotaan rikkoutuvan vuosikymmenen loppuun mennessä.

Samalla kasvaa myös kanavien määrä. Viimeksi tänään MTV3 lanseerasi kolme uutta maksukanavaa, Scifin, Sarja-kanavan sekä naisille suunnatun AVA:n.

Suurin mielenkiinto kohdistuu nimenomaan naisten kanavaan. Nyt siis myös naiset saavat Suomessa kanavan, jonka tarjonta on kohdistettu pelkästään heille - vähän samaan tapaan kuin MTV3 Max miehille.

MTV3 AVA tulee jakeluun maaliskuun alussa kaapeli- ja satelliittiverkoissa. Silloin alkavat myös Scifi- ja Sarja-kanavat.

Alalla uskotaan, että parin vuoden sisällä maksullista televisiota katsotaan jo joka toisessa suomalaiskodissa, jossa on digisovitin.

Suuntaus näyttäisi siis olevan sama kuin esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Näissä maissa maksutelevisiota katsellaan jo nyt noin joka toisessa kotitaloudessa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme