Mainos
Mainos

Matkapuhelinvorot kuriin Britanniassa

Matkapuhelinvarkauksien tuomioita halutaan koventaa Britanniassa. Vankila voi ottaa kännykkävarkaan vieraakseen jopa yli viideksi vuodeksi, jos Britannian hallitus päättää käydä tarmokkaasti käsiksi uuteen rikosaaltoon.

Matkapuhelinvorot laitetaan kuriin Britanniassa

Brittiläisen huipputuomarinlordi Woolfin mukaan kännykkävarkauksien yleistyessä oikeusistuimilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa käyttöön järeämpi rangaistuspolitiikka.

Woolf kannattaa maan oikeusministerin esitystä, jonka mukaan tuomion tulisi olla 18 kuukaudesta viiteen vuoteen. Oikeusministeri kuitenkin korottaisi vielä viiden vuoden tuomiotakin, jos ryöstön aikana on tapahtunut huomattavaa väkivaltaa. Raskaat tuomiot tulisi soveltaa ikää katsomatta tai jos rikoksentekijällä on ollut aiempia tuomiota tilillään.

Woolf on koventanut kahdelle nuorelle kännykkävarkaalle annettuja tuomioita. 19-vuotias Adrian Lobhan joutuu 3, 5 vuodeksi nuorisorikollisten laitokseen. Alunperin hän sai rangaistusta vain kuusi kuukautta. Lobhan varasti taannoin kännykän veistellä uhaten. Niinikään 19-vuotias Christopher Sawyers sai 2,5 vuoden tuomion aiemman 18 kuukauden mittaisen terapian sijasta.

Uudenlaisen rikosaallon nostaessa kaikkialla Britanniassa rikostilastoja tuomari Woolf kehottaakin puhelinvalmistajia tarttumaan haasteeseen ja kehittämään matkapuhelimia siten, ettei niiden varastaminen kannattaisi.

Pelkästään Lontoossa on kahden viime vuoden aikana varastettu ainakin 330 000 matkapuhelinta. Sisäministeriö arvioi puolestaan, että koko maassa yli 700 000 kännykkää on vaihtanut laittomasti omistajaa.
(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme