Mainos
Mainos

Microsoft kouluttaa 1000 it-osaajaa Suomessa

It-alalla vallitsee huutava työvoimapula, sanoo Suomen Microsoftin toimitusjohtaja. Yhtiö hakee tilanteeseen helpotusta kouluttamalla tuhat tietotekniikkaosaajaa.

Suomen Microsoftin uusi toimitusjohtaja Ari Rahkonen haluaa lähettää vahvan viestin päättäjille siitä, että tietotekniikka-ala työllistää Suomessa. Hän on huolissaan suunnitelmista, että it-alan koulutusta supistettaisiin.

Heinäkuun alussa Microsoftilla aloittaneen Rahkosen mukaan alalla vallitsee huutava työvoimapula.

Suomen Microsoft käynnistää työvoimapulan ratkaisemiseksi hankkeen, jonka tarkoitus on kouluttaa tuhat tietotekniikkaosaajaa Microsoftin ja asiakasyritysten tarpeisiin. Rekrytointi alkaa ensi maanantaina.

Koulutusohjelmassa on mukana yli 20 suomalaista it-yritystä, jotka käyttävät Microsoftin ohjelmistoja. Opiskelijat menevät koulutettaviksi yrityksiin, ja jos koulutus onnistuu, heillä on neljän kuukauden jälkeen työpaikka valmiina. Työpaikkoja on jo täyttämättä noin 200.

- Tavoite on luoda tuhat uutta työpaikkaa, Rahkonen kertoo.

Koulutettaviksi haetaan yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuvia alan opiskelijoita sekä jo työelämässä olevia it-alan ammattilaisia. Heillä ei ole vielä tarpeeksi syvällistä Microsoft-osaamista, minkä vuoksi yhtiön oma koulutushanke on tarpeen.

- Tämä on malli, jolla yritämme saada nopealla tahdilla osaajia, Rahkonen sanoo.

Hänen mukaansa Microsoft vie koulutusmallin ulkomaille, jos siitä saadaan hyviä kokemuksia. Lisäksi hanketta on tarkoitus laajentaa keväällä Suomessa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jolloin mukaan tulisi noin 200 yritystä.

3000 yhteistyökumppania Suomessa

- Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman suurin ohjelmistoyritys. Sen liikevaihto oli tilivuonna 2007 noin 38 miljardia euroa. Työntekijöitä on 102 maassa noin 75000.

- Suomessa Microsoftilla on 250 työntekijää. Yhteistyökumppaneita on yli 3000.

- Microsoft Akatemia1000 -nimiseen koulutusohjelmaan osallistuvia asiakasyrityksiä ovat muun muassa Affecto, Cap Gemini, Endero, Mepco, Satama, SysopenDigia ja WM-data.

- Microsoftin tunnetuimpia tuotteita ovat tietokoneiden Dos-, Windows- ja Vista-käyttöjärjestelmät sekä Xbox-pelikonsolit.

Työpaikat pysyvät

Yksi ohjelmaan osallistuvista yrityksistä on Affecto, jonka toimitusjohtaja Pekka Eloholma vahvistaa yhtiön tarvitsevan uusia Microsoft-osaajia. Affecto kasvaa ripeästi, jolloin työvoiman saaminen on noussut yhtiön suurimmaksi haasteeksi.

Hänen mukaansa Microsoftin käynnistämä koulutushanke tulee hienoon aikaan, sillä muuten osaavan työvoiman saaminen vaatisi suuria panostuksia.

- Tarvitsemme ihmisiä, jotka haluavat huippukonsulteiksi, Eloholma sanoo.

Hän korostaa, että Suomessa on it-alalla "hurjan paljon" töitä tarjolla. Hän kiistää käsitykset, että it-alan työpaikat olisivat siirtymässä ulkomaille.

- Sellaista maailmaa ei ole, että it-työpaikat olisivat häviämässä jonnekin, hän arvioi.

Esimerkiksi konsultointi tapahtuu aina suomalaisen asiakkaan lähellä, usein jopa asiakkaan omissa tiloissa, Eloholma kertoo.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme