Mainos
Mainos

Microsoftin pilkkominen yhä ilmeistä

Yhdysvaltain oikeusministeriö on torjunut ohjelmistojätti Microsoftin kompromissiesityksen yhtiön pilkkomisesta. Ministeriö ilmoitti varhain tänään, ettei se usko Microsoftin muuttavan toimintatapojaan.

Microsoft

Ministeriö toteaa, etteivät yhtiön ehdottamat liiketoimintamallin muutokset muuta sitä tosiasiaa, että yhtiö rikkoo nykyisessä muodossaan maan kartellilakeja. Vastauksessa todetaan myös, etteivät Microsoftin ehdottamat muutokset muuta alan kilpailutilannetta mitenkään. Ei ole mitään takeita siitä, että Microsoft ei jatkaisi määräävän markkina-asemansa väärinkäyttöä.

Ohjelmistojätti todettiin viime kuussa syylliseksi johtavan markkina-aseman väärinkäyttöön ja sitä vaadittiin erottamaan Windows-käyttöjärjestelmää valmistava ja myyvä osa muusta yhtiöstä. Yhtiö vaati viime viikolla liittovaltion tuomaria hylkäämään jakamisen perusteettoman voimakkaana ratkaisukeinona. Tapauksen käsittely etenee virallisesti ensi keskiviikkona, kun liittovaltion tuomari Thomas Penfield Jackson kuulee osapuolia
(MTV3-STT-AP-Reuters)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme