Mainos
Mainos

Motorola julkisti Google-yhteistyöpuhelimen

Yhdysvaltalainen matkapuhelinvalmistaja Motorola on julkistanut ensimmäisen puhelimensa, joka on kehitetty yhdessä internetyhtiö Googlen kanssa. Motorola toivoo valtaavansa puhelimen avulla takaisin markkinaosuutta, jota se on menettänyt Nokialle, Samsungille ja Applelle.

Motorola tähtää uudella puhelimellaan paluuta myös Euroopan markkinoille, joilta se on joutunut suureksi osaksi vetäytymään markkinaosuutensa romahdettua.

Motorolan uutuus ei ole kuitenkaan herättänyt suurta alkuinnostusta muun muassa kömpelöksi väitetyn muotoilunsa vuoksi.

Uusi puhelin perustuu Googlen Android-käyttöjärjestelmään. Android haastaa Nokian Symbianiin, Microsoftin Windows Mobileen sekä avoimeen Linux-lähdekoodiin pohjautuvat puhelimet.

Nokia on laajentanut reviiriään viime kuukausina tekemällä yhteistyösopimukset Microsoftin ja Facebookin kanssa sekä esittelemällä Linux-pohjaisen puhelimen. Internetmaailmaa hallitsevan Googlen pelko on ajanut mobiilialaa uudenlaisiin yhteistyösopimuksiin.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme