Mainos
Mainos

Motorola odottaa puolijohdemarkkinoille 10-12 prosentin kasvua

Motorola odottaa maailman puolijohdemarkkinoiden kääntyvän tänä vuonna 10-12 prosentin kasvuun kolmen nollakasvuvuoden jälkeen, sanoo Motorolan puolijohdealan varatoimitusjohtaja Hector de J. Ruiz. Ruiz esikuntineen on käväissyt Suomessa osana koko Euroopan kattavaa kiertomatkaa.

Maailman johtaviin puolijohdevalmistajiin kuuluvan Motorolan oma puolijohdetuotanto ylsi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pitkästä aikaa plussan puolelle. Yhtiö keräsi tammi-huhtikuussa puolijohteista voittoa 47 miljoonaa dollaria eli lähes 260 miljoonaa markkaa.

Puolijohdealan painopiste on viime vuosina siirtynyt yksittäisten mikrosirujen valmistuksesta ns. sulautettujen ratkaisujen kehittämiseen eli prosessoreihin, jotka ohjaavat esimerkiksi jonkin elektronisen laitteen toimintaa.
Ruizin mukaan tämä on mullistanut bisneksen teon alalla: puolijohteiden valmistajat joutuvat etsimään entistä tiiviimpää strategista yhteistyötä muilla teollisuudenaloilla toimivien asiakkaiden kanssa. Myös Motorolan rooli on muuttunut komponenttivalmistajasta yhä useammin kokonaisten järjestelmäratkaisujen toimittajaksi.

-Mikroprosessorien käyttö esimerkiksi autonvalmistuksessa kasvaa seuraavien kolmen vuoden kuluessa nopeammin kuin edeltävien 40 vuoden aikana yhteensä, Ruiz ennusti. Samalla myös puolijohteiden kysynnän odotetaan kääntyvän vahvaan kasvuun. Uskoa tulevaan antaa myös maailman taloustilanteen koheneminen sekä se, että alan ylituotantoa on lamavuosina reippaalla kädellä karsittu.

Motorolasta design-firma?

Motorolan puolijohdepuolella ehdittiin kuluneiden laihojen vuosien aikana jo toteuttaa mittava rakenneuudistus, jonka yhteydessä yhtiö vähensi työvoimaansa 10 000 hengellä ja sulki seitsemän tehdasta. Tämä prosessi on nyt lähes valmis eikä uusia mittavia rakennejärjestelyjä ole Ruizin mukaan näköpiirissä.

Viime kuussa yhtiö myi pois puolijohdepuolen vakiokomponenttiryhmänsä, Ruizin mukaan juuri keskittääkseen voimavaroja sulautettujen ratkaisujen kehittämiseen.
Yhtiö on rekisteröinyt omille sulautetuille ratkaisuilleen DigitalDNA-tuotemerkin ja katsoo olevansa alalla markkinajohtaja. Alan jatkokehitys riippuu Ruizin mielestä lähinnä yhteisten standardien kehityksestä sekä siitä, onko alan teollisuus halukas kehittämään entistä avoimempia, yhteensopivia ratkaisuja. Lisäksi pääomakulut ovat nyt niin suuret, että niiden vähentämiseksi on löydettävä uusia bisnesmalleja.

-Voi hyvinkin sanoa, että Motorolasta on tulossa eräänlainen design-firma. Oma tuotanto vähenee, ja hyvin pian, jos ei jo nyt, olemme maailman suurin IP-yhtiö, Ruiz sanoi. IP tarkoittaa yrityksen omistuksessa olevaa aineetonta tietopääomaa.
Motorolassa uskotaan vahvasti myös langattomuuteen ja verkottumiseen. Äskettäin yhtiö ilmoitti ryhtyvänsä yhdessä Sunin kanssa kehittämään langatonta internettiä kolmannen sukupolven matkapuhelimiin. Motorola on mukana myös useissa muissa alan hankkeissa. Tämä avaa uusia näkymiä myös puolijohdepuolelle, kun mikroprosessoreilla varustetut "älykkäät" laitteet kommunikoivat keskenään verkon kautta.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme