Mainos
Mainos

MTV3 aloittaa digitaalisten lähetysten tarjonnan

MTV3 vie digitelevisiota eteenpäin tarjoamalla pääkanavan rinnalle jo ensi viikolla vaihtoehtoisia, digitaalisena vastaanotettavia sisältöjä. Aluksi tarjolla on runsaasti urheilun erikoislähetyksiä, mutta ohjelmatarjontaa on määrä laajentaa tulevaisuudessa muillekin alueille.

-Aluksi tarjolla on urheilua, mutta enemmän on kysymys siitä, että on tarjontaa mitä voi tuottaa sinne. Sinne tulee myös uutisia ja viihdettä myöhemmin. Voi olla nurinkurinen ajatus, että uutiset tulisivat uusintana, mutta se sopii esimerkiksi mattimyöhäisille, sanoo Alma Media Broadcastingin varatoimitusjohtaja Mikko Räisänen.

Rinnakkainen digitarjonta lisää vaihtoehtoja, mutta ihan vielä ei päästä siihen, että pääkanavalla mahdollisesti venyvät suorat urheilulähetykset pujahtaisivat loppuosiltaan digitaalisina nähtäviksi, pois ohjelma-aikatauluja sekoittamasta.

-Luulen, että se riippuu ihan käytännön tilanteesta. Jos esim. jääkiekko venyy minuutin yli, ei vielä siirretä palvelun puolelle, mutta merkittävät siirtymät pitää hoitaa tyylikkäästi ja kuluttajaa ja katsojaa miellyttävällä tavalla, Räisänen sanoo.

Viikon päästä alkava palvelu ei sentään synnytä uutta kanavaa, vaihtoehtoja kuitenkin. Mutta aluksi vain kovin harvoille.

-Digitaalivastaanottimien haltijoille, 35 000 tällä hetkellä. Toivottavasti jouluun mennessä paljon enemmän, Räisänen kertoo.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 14.11.2002)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme