Mainos
Mainos

MTV3: HS vaikutusvaltaisin, mutta ei riippumattomin

Sunnuntairaportti kysyi kansanedustajilta tiedotusvälineiden roolista ja vallasta. Vain 97 kansanedustajaa vastasi kyselyyn. Selvityksen yllättävin tulos koskee Helsingin Sanomia, jota pidetään selvästi hallitusmyönteisenä. Jopa lähes puolet hallituspuolueidenkin kansanedustajista on samaa mieltä.

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen ei yhdy kyselyn yhteenvetoon.
-Silloin Esko Ahon hallituksen aikana meitä pidettiin hallitusmyönteisinä. Ja jos nyt pidetään tällä hetkellä, niin me tarkkaillaan hallitusta tekojen mukaan, ja jos siitä syntyy sitten tämmöinen kuva niin sitten siitä syntyy, Virkkunen toteaa.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Matti Kangas on kuitenkin sitä mieltä, että Hesari on hallitusta puolustava lehti. Keskustan kansanedustaja Maria-Kaisa Aula näkee Helsingin Sanomien riippumattomuuden toisella tavalla. -Ei minusta uutisoinnissa sitä ole havaittavissa, mutta kyllä pääkirjoituksissa aika myötäsukaisesti käsitellään hallituksen tekemistä, Aula sanoo.

Riippumattomin media kansanedustajien mielestä on Ylen tv-1. MTV:stä arviot jakaantuvat; porvaripuoli pitää sitä riippumattomampana kuin vasemmistolaiset.

Kaikesta huolimatta neljä kansanedustajaa viidestä pitää Helsingin Sanomia vaikutusvaltaisimpana mediana. Kakkosena tulee Ylen tv-yksi ja kolmantena MTV3.
(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme