Mainos
Mainos

Myös Microsoft ja Facebook korvaamassa ase-emojin vesipyssyllä

Eilen uutisoitiin Googlen vaihtavan ase-emojinsa pistoolista vesipyssyyn. Nyt on aika viimeistenkin jättiläisten, Microsoftin ja Facebookin, tehdä sama temppu, uutisoi Business Insider.

Apple aloitti ensimmäisenä toden teolla emoji-näppäimistöjen aseistariisunnan vuonna 2016 korvatessaan käsiaseensa vesipistoolilla. Sittemmin useimmat muutkin ovat seuranneet samaa tietä, ja nyt myös Facebook ja Microsoft ilmoittivat suunnitelmistaan päivittää emojikirjastoaan.

Molemmat alansa jättiläiset päivittävät hymiötään selvyyden vuoksi, jotta kaikki eri alustojen välillä viestittelevät pystyisivät käyttämään samankaltaista emojia. Vaikka tämä onkin virallinen syy, saattaa taustalla olla myös erinäisiä aktivistitoimenpiteitä, jotka alkoivat jo vuonna 2015. Tuolloin yhdysvaltalainen New Yorkers Against Gun Violence lähestyi Applea tavoitteenaan saada ase-emojit tyystin pois käytöstä. Kokonaan aseita ei poistettu, mutta Business Insiderin mukaan aktivistit ovat tyytyväisiä lopputulemaan yhtä kaikki.

Ase-emojit ovat pulpahtaneet keskustelussa ja uutisoinnissa pinnalle silloin tällöin. Vaikka Apple ensimmäisenä vaihtoi vesipyssyyn, oli Microsoft jo vuonna 2013 kokeillut pistoolin korvaamista vähemmän realistisella sädepyssyllä. Tämä ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen ja Windows-puhelimillakin palattiin perinteisiin revolvereihin.

Laitevalmistajien kohdalla käytännön muutoksia saataneen odottaa jonkin aikaa. Uudet emojit tuotaneen kuluttajien käyttöön ohjelmistopäivitysten yhteydessä jossakin vaiheessa, mutta ne leviävät mitä luultavimmin hitaanpuoleisesti. Facebook puolestaan on perinteisesti saanut päivitetyt emojinsa yleiseen käyttöön varsin nopealla aikataululla.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme