Mainos
Mainos

Näyttääkö upea auringonlasku kuvassa kamalalta? 6 pettämätöntä vinkkiä kuvaamiseen

Auringonnousu ja -lasku kiinnostavat monia kuvaajia, mutta aiheuttavat myös päänvaivaa. Ei ole helppoa vangita värejä ja hallita valoa. Myös ihanteellisen kuvauspaikan löytäminen voi olla yllättävän vaikeaa, Digikuva-lehti muistuttaa.

Itse kukin lienee joskus koettanut valokuvata kaunista auringonlaskua lomamatkalla tai vaikka kotinsa takapihalla. Se ei ole lähellekään niin helppoa kuin voisi luulla.

Kuvaus kannattaa suunnitella etukäteen. Etsi ensiksi kuvauspaikka, tarkista auringon nousu- tai laskuaika sen mukaan, kumpaa aiot kuvata, ja ole paikalla hyvissä ajoin.

Kuvaamista kannattaa jatkaa vielä auringonlaskun jälkeenkin – varsinkin, jos taivaalla on pilviä, sillä taivaan kauniit värit ovat tarjolla juuri silloin.

1. Kuvausohjelman valinta

Käsisäätöohjelman hyvä puoli on valotuksen varmuus – se pysyy kuvasta toiseen samanlaisena.

Himmenninaukon esivalinta (Av/A) ja suljinajan esivalinta (Tv/S) ovat hyviä vaihtoehtoja, koska silloin toisen valitsee kuvaaja ja toinen jää kameran automatiikan valittavaksi. Silloin valotus tosin vaihtelee kuvasta toiseen sen mukaan, mistä kohtaa valotus mitataan.

2. Valkotasapainon säätäminen

Automaattiasetuksella kuvattaessa valon värilämpötila voi hämätä kameraan, jolloin väreistä ei tule punakan lämpimiä. Kokeile säätää valkotasapaino varjoalueiden tai pilvisen sään asetukselle.

3. ISO-herkkyyden valinta

Auringon laskiessa valoa on runsaasti, joten voit kuvata pienillä herkkyyksillä ja näin välttää kuvakohinaa. Aloita ISO 100:sta ja lisää herkkyyttä vain tarvittaessa.

4. Valonmittaus

Mittaa valo keskialuetta painottavalla tai pistemittauksella suoraan auringosta. Muista, että valo mitataan etsimen keskimmäisen pisteen perusteella.

Jos kuvaat aukko- tai aika-automatiikalla, lukitse valotus pitämällä pohjassa kameran takapuolella olevaa AE-L-painiketta (Nikon) tai tähtipainiketta (Canon).

Koska painike lukitsee valotuksen, voit sitä pohjassa pitämällä sommitella kuvan uudelleen, kun olet ensin mitannut valon. Manuaaliasetuksilla tästä ei ole huolta, koska silloin kamera ei säädä mitään automaattisesti.

5. Sommittelu

Ihmiset, rakennukset ja kaikki muu etualalle tuleva näkyy kuvassa siluettina antamassa perspektiiviä ja elämää kuvalle.

Heijastavat pinnat, kuten vesi ja lasi, korostavat kuvan valoa ja värejä.

6. Kuvan käsitteleminen

Käsittelyvaiheessa voidaan värejä voimistaa ja varjokohtia vaalentaa, jos niin halutaan.

Lightroomin liukutyökalulla voidaan esimerkiksi joko vaalentaa etualaa tai muokata taivasta.

Muista, että kuvassa on enemmän säätövaraa – esim. valkorasapainon ja valotuksen suhteen – jos kuvataan raakatiedostoja.

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Digikuva-lehden kanssa.

Muita Digikuva-lehden artikkeleita:

***

Mainos

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme