Mainos
Mainos

Nerokkaat rötöstelijät pukeutuivat Apple-myyjiksi – varastivat kymmeniä puhelimia kaupan hyllyiltä

Kolme Applen liikkeiden myyjiksi pukeutunutta varasta ovat onnistuneet näpistämään yhteensä 67 iPhone-puhelinta New Yorkissa sijaitseviasta Applen myymälästä.

Varkaiden suorastaan nerokas asuvalinta onnistui hämäävään myymälöiden henkilökuntaa ja vartijoita.

Varkaat tunsivat liikkeen ilmeisesti hyvin, sillä tiesivät tarkalleen, mistä puhelimia kannatti ottaa mukaansa. Rötöstelijät kävelivät myymälässä suoraan tiskin taakse, jossa uusia iPhone-puhelimia säilytettiin.

Varkaiden kohde oli myös hyvin valittu, sillä myymälässä koulutetaan paljon uusia myyjiä. Näin ollen henkilökunta on tottunut näkemään alati vaihtuvia, uusia kasvoja.

Applen tuore uudistus työntekijöiden univormuissa on todennäköisesti myös osasyy rötöstelijöiden tuottoisiin ryöstöretkiin. Vuonna 2015 Applen myyjät saivat ison joukon erilaisia työpaitamalleja valitakseen niistä juuri itselleen mieleisen. Jokainen paita on samaa sinisen sävyä, ja rinnasta löytyy valkoinen Applen logo. Paitamalleja on yhteensä kuusi erilaista t-paidasta kauluspaitaan.

Gizmodon mukaan ei ole varmaa, käyttivätkö ryöstäjät Applen virallisia työasuja vai olivatko he pukeutuneet omiin versioihinsa. Tyylin kopioiminen ei tosin näytä kovinkaan vaikealta

 

Lähde: Gizmodo

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme