Mainos
Mainos

Nettivirukset vaanivat kiitospäivän alla

Ensi maanantaina internetissä pelätään leviävän runsaasti viruksia ja muita haittaohjelmia.

Brittiläisen The Guardian -lehden mukaan it-turvallisuusekspertit päättelevät, että maanantaina tehdään tämän vuoden ennätys virushyökkäyksissä. Tiedot on kerätty yli 500 000 tietokoneesta ympäri maailmaa.

Tietoturva-asiantuntija Erkki Mustonen F-Securelta kertoo, että virusten ja haittaohjelmien leviäminen vilkastuu tyypillisesti juhlapyhien alla. Ensi torstaina Yhdysvalloissa vietetään kiitospäivää.

- Myös joulun, uudenvuoden ja pääsiäisen aikaan nähdään enemmän liikennettä kuin muina aikoina. Noiden tapahtumien alla käytetään paljon nettiä, ja virusten kirjoittajat aktivoituvat samoihin aikoihin, Mustonen sanoo.

Myös viime vuonna virushyökkäysten huippukohta oli kolme päivää ennen Yhdysvaltain kiitospäivää.

Normaali varovaisuus riittää

Mustosen mukaan maanantain tietoturvariskit eivät edellytä normaalista poikkeavia varotoimenpiteitä.

- Maanantaina pitää varoa haittaohjelmia samalla tavalla kuin milloin tahansa. Jos tulee roskapostia tai muita epämääräisiä viestejä, ne katsotaan tarkemmin ja tuhotaan.

Asiantuntijoiden mukaan haittaohjelmat voivat lisääntyä sähköisen kaupankäynnin myötä , kun miljoonat internetin käyttäjät hankkivat verkosta lahjoja ystävilleen ja perheilleen.

The Guardian -lehden haastattelemat asiantuntijat ennakoivat verkossa tehtävien ostoksien osuuden kaikesta kaupankäynnistä lisääntyvän edelleen tänä jouluna.

Haittaohjelmien tekijät saattavat käyttää hyväkseen myös Yhdysvaltain uuden presidentin Barack Obaman suosiota. Verkossa on nimittäin levinnyt viesti, joka on naamioitu linkiksi Obaman voittopuheeseen, mutta on tuhoisa troijan hevonen -virusohjelma.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme