Mainos
Mainos

Nokia: UMTSista globaali laajakaistapuhelin

Uusia puhelimia halajavien kuluttajien toiveet kuvaakin välittävästä puhelimesta toteutunevat puolessatoista vuodessa. Kolmannen sukupolven matkapuhelimien käyttöönotto ensi vuoden lopulla toteuttaa käyttäjien ja alan teollisuuden toiveen todellisesta maailmanpuhelimesta.

Nokia Networksin kehitysjohtajan Eero Vallströmin mukaan UMTS:stä tulee ensimmäinen globaali matkapuhelin. Jatkuvan internet-yhteyden myötä UMTS tekee puhelimen käyttäjälle mahdolliseksi verkkovierailun kaikkialla maailmassa.

Verkon ja päätelaitteiden kapasiteetti riittää tiedonsiirron ja paikantamisen lisäksi video- ja audiopalveluihin, Vallström toteaa STT:lle. Nelisenkymmentä operaattoria on tähän mennessä jo tilannut 3G-verkon Nokialta.

Laajakaistapuhelin räjäyttää palvelupotin

Verkot ja päätelaitteet ovat suurta liiketoimintaa, mutta Nokia pyrkii samaan aikaan kartoittamaan tietä myös palvelutarjontaan. Uusien laajakaistaisten matkapuhelimien valttina on runsaan ja kiinnostavan palvelukirjon tarjoaminen kuluttajille.

Kehitysjohtaja Jouko Häyrynen Nokia Mobile Phonesista kertoo, että visioissa 3G:n liikekonsepti kehittyy niin, että puhe ja internet-yhteys ovat vapaassa käytössä. Kuluttajat maksavat erikseen käyttämistään palveluista.
Nokia arvioi markkinoille tulevan neljä laajakaistapuhelimen perustyyppiä. Kolmannen sukupolven perustyypit ovat Häyrysen mukaan ajanvietepuhelin, kuvapuhelin, mediapuhelin ja kommunikaattori.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme