Mainos
Mainos

Nokian navigointipalvelut ilmaiseksi

Nokia muuttaa navigointipalvelunsa ilmaisiksi ja aikoo siten ponkaista maailman suurimmaksi navigaattoreiden valmistajaksi.

Tänään julkaistu Ovi Kartat -palvelu on heti saatavilla kymmeneen yhtiön puhelimeen. Lisää puhelinmalleja ruvetaan tukemaan lähiviikkojen aikana.

Palvelu armahtaa tavallista kuluttajaa siten, että kartat ovat ilmaisia ja esimerkiksi ulkomaan matkoilla tarvitsemansa maakohtaiset kartat saa ladattua tietokoneen kautta puhelimeen jo ennen matkaa. Niitä ei tarvitse siis latailla matkan varrella kalliita roaming-maksuja maksellessa. Nokian karttapalvelujen johtajan Jukka Hosion mukaan kännykkänavigoinnin kompastuskivenä on ollut juuri se, ettei kuluttaja ole tiennyt paljonko navigoinnin käyttäminen maksaa.

Lisäksi navigointi toimii myös silloin, kun puhelimen kuuluvuus tai netti on muuten huono.

Karttoja on tarjolla 180 maasta, ja puhuva navigointi toimii niistä 74:ssä. Maaliskuusta eteenpäin kotimaan kartat ovat heti käytettävissä kaikissa Nokian satelliittipaikannusta (gps) tukevissa uusissa puhelimissa.

Hosio kertoi, että yhtiö on tähän päivään mennessä myynyt 83 miljoonaa gps-puhelinta. Yhtiön arvion mukaan ilmainen navigointipalvelu mahdollistaa kännykkänavigointia käyttävien määrän nopean kasvamisen nykyisestä 27 miljoonasta 50 miljoonaan.

Puhelimien hintoihin ei korotuksia

Käytännössä Nokia tahtoo toistaa saman tempun kuin 2000-luvun alussa, kun siitä tuli kamerakännyköiden myötä myös maailman suurin kameroiden valmistaja. Se tiesi ongelmia halvempien digitaalikameroiden valmistajille.

- Navigaatiolle tulee käymään samalla tavalla, Hosio arveli.

- Tavat miten navigointia käytetään tulevat muuttumaan hyvin paljon. Tämä muuttaa dynamiikkaa navigointimarkkinoilla, joka on nyt hyvin autokeskeinen.

Useiden ulkomaisten analyytikoiden mielestä Nokian ilmainen palvelu on suorastaan surkea uutinen navigaatiofirmoille, varsinkin kun Google kahmaisi osan niiden markkinoista jo aiemmin tuomalla ilmaisen navigoinnin Motorolan Droid-puhelimeen Yhdysvalloissa.

Nokia ei aio korottaa puhelimiensa hintaa, vaan tarjoaa navigoinnin kaupanpäälliseksi. Rahaa yhtiö toivoo tekevänsä lisääntyneen laitemyynnin kautta. Hosion mukaan kuluttajat haluavat kaiken tarvitsemansa yhdessä paketissa, joten ilmaisen maailmanlaajuisen navigoinnin pitäisi kallistaa entistä useampi ostopäätös Nokian laitteiden kannalle.

Rahaa yhtiön täytyy myös tehdä, sillä se maksoi pari vuotta sitten karttayhtiö Navteqista huimat 5,7 miljardia euroa.

Mukaan myös mainoksia

Karttojen kylkiäisinä Nokia tarjoaa esimerkiksi tunnettuja matka- ja ravintolaoppaita. Karttoja, omia lempipaikkojaan ja myös oman sijaintinsa pystyy jakamaan esimerkiksi yhteisöpalvelu Facebookissa, mutta ainakaan ensialkuun jakaminen ei näyttäisi olevan yhtä helppoa kuin esimerkiksi Googlen karttapalveluissa.

Pitkään on arveltu, että tulevaisuudessa myös mainostajia kiinnostaisi mainostaa ihmisille, joiden paikka on tiedossa. Lehdistötilaisuudessa esitellyssä karttasovelluksessa oli myös mainos. Se kertoi, että lähellä Nokian pääkonttoria Espoossa on tunnetun pikaruokaketjun ravintola. Kun mainosta klikkasi, se kertoi vielä että hampurilaisen saa vain eurolla.

(MTV3 - STT)

Katso Markus Pirttijoen juttu

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme