Mainos
Mainos

Nokian puhelimien nimikäytäntö muuttuu: "Numerot toimivat"

Nokia muuttaa puhelinmalliensa nimeämiskäytäntöä. Nokia Conversations -blogisivustolla kerrotaan, että tähän asti käytetty nimeämiskäytäntö on saattanut aiheuttaa sekaannuksia. Eri puhelinmallien välinen vertailu on ollut ajoittain hankalaa: Esimerkiksi Nokia C3 ja Nokia C3-01 -puhelinmallit eroavat toisistaan huomattavasti.

Aiemmin Nokian puhelinmallien nimet vihjasivat, onko laite suunnattu esimerkiksi viihdekäyttöön vai yrityskäyttöön. Puhelimia käytetään kuitenkin monella tavalla ja moni saattaa käyttää E-sarjan yrityspuhelinta pääasiassa pelaamiseen ja ystävien kanssa viestittelyyn. Toisaalta jotkut käyttävät X-sarjan viihdepuhelimia numeronmurskaukseen.

Nokia Conversations -sivustolla todetaankin, että nimikäytäntö ei ole käynyt aina yksiin sen kanssa, mitä ihmiset oikeasti tekevät puhelimillaan.

Nokian uudessa nimijärjestelmässä mallisto koostuu eri sataluvuista: 900 -sarjan mallit ovat kärkimalleja kun taas toiseen äärilaitaan sijoittuva 100 -sarja edustaa edullisimpia malleja. Kaksi jälkimmäistä numeroa yksilöivät puhelimet tarkemmin. Kullakin sarjalla voidaan siis yksilöidä yhteensä eri 99 puhelinmallia.

Uusin malli noudattaa uutta nimikäytäntöä: Nokia 500

Nokia julkisti eilen uusimman Symbian puhelimensa, joka noudattaa uutta nimikäytäntöä. Kyseessä on Nokia 500 -malli, joka siis jo pelkän nimensä perusteella sijoittuu puhelimien keskikastiin. Luurissa on Symbian Anna -käyttöjärjestelmä ja viiden megapikselin kamera sekä 3,2 tuuman kosketusnäyttö.

Kirjaimia ei enää käytetä nimien yhteydessä, ainoastaan numeroita.

"Suoraan sanoen, pidämme numeroista. Koitimme jotain erilaista, koska emme pelkää kokeilla asioita. Mutta loppujen lopuksi huomasimme, että numerot toimivat", todetaan blogissa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme