Mainos
Mainos

OnePlus 6 uudessa vuotokuvassa – vahvistaa aiemman kuvavuodon

OnePlussan tuleva OnePlus 6 -puhelin on nähty uudessa vuotokuvassa. Tuttu vuotaja Evan Blass tiedusteli eilen ensin Twitter-yleisöltään, olisiko heillä kiinnostusta nähdä kuvaa puhelimesta. Ilmeisesti kunnon vuotokuvat ovat tulossa vielä myöhemmin, mutta ensimaistiaisena kiinnostuneelle kansalle Blass tarjoili jo yltä löytyvän kuvan.

Uusi vuotokuva vahvistaa OnePlus 6:sta useita seikkoja, kuten 3,5 millimetrin kuulokeliitännän säilymisen USB-C-liitännän rinnalla. Kuvassa nähdään puu(jäljitelmä)versio OnePlus 6:sta.

Uusi vuotokuva myös käytännössä vahvistaa aidoksi aiemman OnePlus 6 -kuvavuodon, sillä takakamera, LED-kuvausvalo ja sormenjälkilukija löytyvät uudessa kuvassa nähdystä puhelimesta samanlaisina.

OnePlus 6:een odotetaan jo julkistettujen OnePlussaa läheisten Oppon ja Vivon uutuuksien vanavedessä 6,28 tuuman OLED-näyttöä 19:9-kuvasuhteella ja lovella näytön yläreunassa sekä sisuksiin Qualcommin uutta Snapdragon 845 -huippujärjestelmäpiiriä. Takaa löytyvän kaksoiskameran yksityiskohdista ei ole vielä varmuutta.

Uusimman vuotokuvan myötä näyttää siltä, että OnePlus aikoo tuoda puhelimen markkinoille useampina eri materiaaleina. Kuvissa on nähty takapintana jo lasia ja puuta. Tuleeko näiden jatkoksi myös muita materiaaleja selviää aikanaan.

OnePlus 6:n julkistus voi olla jo aiemmin luultua lähempänä. Tästä kielivät yleistyneet vuodot sekä esimerkiksi OnePlus 5T:n varastojen ehtyminen.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme