Mainos
Mainos

Onko olemassa paikkaa, missä älypuhelinta ei käytettäisi?

Yli puolet suomalaisista puhuu puhelimessa ja lukee viestejä ajon aikana, kertoo Liikenneturvan kyselytutkimus.  

Yhdeksän kymmenestä vastaajasta kertoo ainakin ajoittain vastaavansa puheluihin ajon aikana.  

Porin jazzkadulta tavoitetut nuoret vahvistavat, että älypuhelinta käytetään kaikkialla.

- Useimmat tekstailevat myös ajon aikana. Itsekin tulee tehtyä niin. Viestittely onnistuu ihan helposti myös pyörällä ajaessa, kun vaan vähän vilkuilee puhelinta välillä.  Sama juttu kävellessä, mutta yritän olla koko ajan tuijottamatta puhelinta kävellessäni. Minua vähän hävettää olla koko ajan puhelimen kimpussa, kertoo Linnea Kotiniemi.

Liikenneturvan mukaan tarkkaamattomuus nelinkertaistaa onnettomuusriskin. Erityisen vaarallista on viestien lukeminen ja vastaaminen, koska silloin sekä katse että ajatukset ovat poissa ajamisesta.  

TNS Gallupin toteuttamaan tutkimukseen haastateltiin netissä 1677 henkilöä. Koska kysely tehtiin verkossa, vastaajat eivät välttämättä edusta mielipiteiden jakaumaltaan koko väestöä.  

Jonna Mäen mukaan olisi outoa, jos puhelinta käyttäisi hautajaisissa.

- Ehkä kuvia voisi ottaa kirkossa, lisää Mäki

Linnea Kotaniemen mukaan useimmat päivittävät Facebookia ja lukevat tekstiviestejä juuri wc:ssä, sillä siellä on aikaa.

Jenni Ketolan mukaan hän on nähnyt, kuinka kesällä ihmiset ovat käyttäneet vedessä ollessaan älypuhelimia.

- Itse tykkään ottaa tosi paljon kuvia ja niitä on sitten kiva jakaa, toteaa Ketola.

Juttua muokattu 3.5.2015, yhden haastateltavan osuus poistettu haastateltavan pyynnöstä.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme