Mainos
Mainos

Parhaita suomalaisia mobiilipalveluja etsitään taas – tee nyt oma ehdotuksesi

Parhaiden suomalaisten mobiilipalvelujen etsintä käynnistyy jälleen. Perinteinen vuosittainen kilpailu järjestetään tänä vuonna tavallista aiemmin: voittajat palkitaan jo 11. heinäkuuta Porissa SuomiAreenan yhteydessä.

Muun muassa Mobiili.fi ja MTV toimivat kilpailun yhteistyökumppanina.

Tällä kertaa kilpailussa on tuttujen hyöty- ja ajanvietepalveluiden lisäksi omat sarjansa muun muassa terveys- ja hyvinvointipalveluille, tekoälyn hyödyntämiseen perustuville palveluille sekä palveluille, jotka on rakennettu ison yrityksen ja startupin välisellä yhteistyöllä. Kilpailun pääpalkinto myönnetään parhaan kansainvälisen menestyspotentiaalin omaavalle palvelulle.

”Tänä vuonna voittajat saavat SuomiAreenassa loistavan tilaisuuden esittäytyä medialle ja suurelle yleisölle. Yritysten itsensä lisäksi kuka tahansa voi ilmoittaa kilpailun nettisivuilla oman ehdotuksensa vuoden parhaaksi mobiilipalveluksi jossakin kahdeksasta kilpailukategoriasta”, kertoo Teleforumin toimitusjohtaja Juhani Kivikangas.

Mukana kilpailussa ovat kaikki vuonna 2017 markkinoilla olevat mobiilipalvelut, jotka ilmoitetaan kilpailuaikana maalis-kesäkuussa kilpailusivustolle www.bestmobileservice.fi. Sivustolla voi myös äänestää ehdokkaita ja äänestystulokset huomioidaan yhtenä arviointikriteerinä voittajia valittaessa. Kaikissa kategorioissa painotetaan palveluiden uutuusarvoa.

Kilpailuun ehdotuksia tekevien ja äänestävien kesken arvotaan älypuhelin.

Best Mobile Service in Finland 2017 -kilpailun järjestävät Teleforum ry ja Ohjelmistoyrittäjät ry. Kilpailun yhteistyökumppaneina toimivat MTV, Mobiili.fi, HMD Global, Nokia, Sanoma, DNA, Elisa, Telia, Forum Virium ja Mobile Monday.

”Tavoitteena on rohkaista yrityksiä luomaan jatkuvasti uutta ja hyödyntämään viimeisintä teknologiaa. Erityisesti haluamme palkita käytettävyydeltään korkealaatuisia palveluita, jotka on alusta lähtien rakennettu kunnianhimoisesti tähdäten menestymiseen kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimiva liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme