Mainos
Mainos

Paula Kokkonen arvostelee mediaa potilaiden jahtaamisesta

Entinen kansanedustaja Paula Kokkonen arvostelee tiedotusvälineitä muun muassa Tony Halme -tapauksen uutisoinnista.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ylijohtaja, entinen kansanedustaja Paula Kokkonen arvostelee tiedotusvälineiden toimintaa Tony Halmeen ja muutaman muun suuren uutistapahtuman yhteydessä. Hänen mukaansa potilaiden yksityisyys on eräissä tapauksissa jäänyt jalkoihin viestinten uutisjahdissa.

Kokkonen otti kantaa median toimintaan Mediuutiset-lehden haastattelussa. STT:lle hän täsmensi, että potilasnäkökulmasta arveluttavaa toimintaa harjoittavat ennen kaikkea tietyt aikakaus- ja iltapäivälehdet sekä eräät tv-ohjelmat, joskus jopa television uutisetkin.

- Minua on hämmentänyt erityisesti joidenkin tiedotusvälineiden tapa julkaista ihmisistä kuvia, jotka on otettu, kun nämä ovat haavoittuvimmillaan. Media haluaa nykyään antaa tapahtumille kasvot, jolloin elävä ihminen voi jäädä riistaksi, Kokkonen sanoi.

Halmeen lisäksi Kokkonen mainitsee esimerkkeinä kyseenalaisia piirteitä omanneesta raportoinnista Estonian onnettomuuden, sars-kohun ja Myyrmannin pommi-iskun. Tuoreimpana tapauksena Kokkonen ottaa esille kuvat, jotka julkaistiin paareilla sairaalaan viedystä Ruotsin ulkoministeristä Anna Lindhistä. Halmeen, Estonian ja Myyrmäen yhteydessä on nähty sitäkin, että toimittajat ja valokuvaajat tulevat sairaalaan ja pyrkivät tapaamaan potilaita. Tätä Kokkonen pitää "tieteiskirjallisuudesta ja jenkkileffoista" opittuna ja toivoo, että media panisi omansa kuriin, jotta sairaaloiden ovia ei tarvitsisi lähteä sulkemaan.

Median käytös ei Kokkosen mukaan näyttäisi täsmäävän sen kanssa, mitä tiedotusvälineitten edustajat vakuuttivat eduskunnan perustuslakivaliokunnassa viime syksynä ja keväänä, kun siellä valmisteltiin uusia sananvapaus- ja viestintälakeja.

- Silloin vannottiin, että moraali on korkea ja että media pystyy itse pitämään omansa kurissa. Nyt kaivattaisiin näyttöjä, Kokkonen penää.

Halmeen osaston ovi pidettiin lukossa

Kansanedustaja Tony Halmetta kuntoutettiin hänen asunnossaan tapahtuneen välikohtauksen jälkeen Koskelan sairaalassa Helsingissä. Johtava ylilääkäri Antti Sorva kertoo Koskelan henkilöstön kokeneen eräiden tiedotusvälineiden toiminnan painostavana.

Muutamat toimittajat ja kuvaajat tulivat sisälle sairaalaan tai päivystivät sen ulko-ovella. Jotkut yrittivät udella puhelimitse tietoja, joita henkilökunta ei salassapitovelvollisuuden takia voinut antaa.

- Valtaosa mediasta on silti toiminut asiallisesti. Ongelmia on käsittääkseni aiheuttanut vain niin sanottu sensaatiolehdistö, Sorva sanoo.

Kansanedustajan kuntoutusaikana hänen osastonsa ovi pidettiin lukossa ja sinne pääsi vain hissin kautta, mikä osaltaan helpotti tulijoiden valvontaa. Käytäntö ei ole tavaton, vaan sitä joudutaan toisinaan käyttämään esimerkiksi iäkkäiden potilaiden harhailun ja katoamisten estämiseksi.

Toimittajat eivät Sorvan mukaan olleet ainoa Halmeesta uteliaiden ryhmä. Erään kerran paikalle pelmahti kaksi aurinkoisesti hymyillyttä naista, jotka halusivat tavata Halmeen ilmeisesti levittääkseen hänelle hengellistä sanomaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme