Mainos
Mainos

Peliyhtiön kertoimet: Elop lähtee, mutta Nokian pääkonttori säilyy Suomessa

Matkapuhelinjätti Nokia elää nyt myrskyistä aikaa ja yhtiön toimia seurataan tehostetusti niin osakemarkkinoilla kuin arkisissa keskusteluissakin. Nokian markkinaosuuksien pienemisen pelko kalvaa monien mieltä.

Juuri tänään julkistettiin analyytikoiden arvio, jonka mukaan teknologiayhtiö Samsung on noussut Nokian ohi maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi. Nokia ehti pitää kärkipaikkaa 14 vuotta.

Oman lusikkansa keskusteluun laitttaa peliyhtiö Unibet. Unibet kertoo uskovansa, että Nokian pääkonttori pysyy jatkossakin Suomessa, mutta sen sijaan toimitusjohtaja Stephen Elop saa lähteä.

Unibet perustaa näkemyksensä mm. Arvopaperi-lehden juttuun, jonka mukaan analyytikot ovat neuvoneet Nokiaa esimerkiksi siirtämään pääkonttorin pois Suomesta johonkin matalamman kustannustason maahan.

Elop on jämäkästi todennut pääkonttorin pysyvän Suomessa niin kauan kuin hän on yhtiön johdossa.

Unibetin kertoimien mukaan Nokia ei tule ilmoittamaan pääkonttorin siirtämisestä vuoden 2012 aikana: kerroin tapahtumalle on 1,25. Kerroin sille, että siirtoilmoitus kuullaan, on 3,50.

Pääkonttorin lähdön sijaan Unibetin kertoimet ennustavat itse pääjohtaja Stephen Elopin lähtöä. Elop aloitti Nokian toimitusjohtajana syyskuussa 2010, mutta hän ei ole saanut oikaistua yhtiön syöksyä.

Unibet uskoo, että Elop lähtee Nokialta vuoden 2012 aikana: kerroin pääjohtajan vaihtumiselle on 1,72 siinä missä Elopin jatko yhtiön johdossa saa kertoimen 2,00.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme