Mainos
Mainos

Pornoa voi nyt katsoa jäämättä kiinni – maailman suurin seksisivusto muuttaa asetuksiaan

Internetin suurin pornosivusto ottaa käyttöön HTTPS-suojatun yhteyden.

Munalukon näköinen, suojatusta yhteydestä ilmoittava kuvake, ilmestyy myös Pornhubin ja Youporn-sivuston osoitteen eteen huhtikuun neljännestä päivästä alkaen. Sivustot salaavat tietoliikenteen siten, ettei ulkopuolinen taho pysty näkemään luottamuksellisia tietoja.

Uudistus ei piilota pornosivuilla käyntiä, mutta se salaa tästä lähin paremmin sen, mitä siellä katsotaan. Uusi, suojattu yhteys tulee olemaan merkityksellinen esimerkiksi maissa, joissa homous on laitonta, sillä nyt sivustolla vierailija voi vapaammin katsoa haluamaansa sisältöä.

Pornhub ja Youporn keräävät päivittäin valtavan määrän kävijöitä. Pornhub tavoittaa päivittäin 75 miljoonaa silmäparia ja on lähes yhtä suosittu kuin Netflix. Suojattu yhteys tekee netistä kertaheitolla huomattavasti turvallisemman, vaikka uudistus koskee vain kahta sivustoa.

Se, että kyseessä olevat sivustot rakentuvat nimenomaan videopohjaiselle sisällölle, tekee suojauksen luomisesta merkittävämpää, mutta myös huomattavasti hankalampaa.

Pornhubin varatoimitusjohtaja Corey Price ei paljasta yhteystyökumppaneita nimeltä, mutta kertoo, että yritys on löytänyt kolme suurta hajautettua sisällönjakelua toimittavaa partneria huolehtimaan suojauksen käyttöönotosta onnistuneesti.

Lähteet: Wired, Digital Spy

***


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme