Mainos
Mainos

Radiomainonta lisääntyi reippaasti

Kaupallisille radiokanaville ennakoidaan vahvaa vuotta. Radiomainonnan vuosi lähti Suomen radioiden liiton keräämien tietojen mukaan liikkeelle nousujohteisesti. Kaupallisten radiokanavien myynti kasvoi tammikuussa runsaat 19 prosenttia edellisvuodesta.

Kaupallisen radiotoimialan markkinointiyhtiö RAB Finland Oy:n toimitusjohtaja Stefan Möller odottaa suotuisaa kehitystä koko radiotoimialalle.

-Vaikka jo viime vuosi oli radiokanaville myönteinen, uuden toimilupakauden takia oltiin vielä hieman odottavalla kannalla. Tavoite on saavuttaa vuositasolla kaksinumeroiset kasvuluvut, Möller sanoo.

Valtakunnallisten radiokanavien mainonta paisui lähes neljänneksellä. Valtakunnallisista radiokanavista etenkin Iskelmä ja NRJ jatkavat vahvaa kasvuaan. Uusista radiotulokkaista Radio Rock ja Radio Aalto ovat Möllerin mukaan selvästi vakiinnuttaneet asemansa.

Myös paikallisten radiokanavien myynti jatkui tammikuussa hyvässä vauhdissa. Kasvu on ollut reipasta esimerkiksi Lahdessa, missä Radio Voima kasvatti myyntiään yli 30 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Kasvuluvut perustuvat Suomen radioiden liiton jäsenasemiltaan keräämiin tietoihin. Liittoon kuuluu 29 jäsenyhtiötä ja 55 radioasemaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme