Mainos
Mainos

Reijo Aarnio jatkaa tietosuojavaltuutettuna

Tietosuojavaltuutettu muun muassa käsittelee ja ratkaisee henkilötietojen ja luottotietojen käsittelyä koskevia asioita.

Valtioneuvosto on nimittänyt oikeustieteen kandidaatti Reijo Aarnion jatkamaan tietosuojavaltuutetun virassa. Virka alkaa marraskuun ensimmäinen päivä ja jatkuu seuraavat viisi vuotta. Aarnio,52, on hoitanut tietosuojavaltuutetun tehtäviä yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1997 lähtien.

Tietosuojavaltuutettu käsittelee ja ratkaisee henkilötietojen, ja marraskuuta lähtien myös luottotietojen, käsittelyä koskevia asioita. Hänen pääasiallinen tehtävänsä on ohjata, neuvoa ja valvoa henkilö- ja luottotietojen käsittelyä ja henkilörekistereiden käyttöä. Hän pyrkii edistämään hyvää tietojenkäsittelytapaa ja kansalaisten oikeutta yksityisyyteen sekä puuttumaan lainvastaisen toimintaan.

Tietosuojavaltuutettu seuraa myös henkilö- ja luottotietojen käsittelyn yleistä kehitystä ja tekee tarpeelliseksi katsomiaan aloitteita. Lisäksi hän johtaa tietosuojavaltuutetun toimistoa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme