Mainos
Mainos

Riittääkö Spotifystä rahaa artisteille?

Ruotsalainen musiikkiverkkopalvelu Spotify kasvattaa suosiotaan. Palvelua pidetään hyvänä tapana kuunnella musiikkia laillisesti, koska kappaleita voi kuunnella verkkokirjastosta suoratoistona. Spotifyn on jopa väitetty vähentäneen laitonta lataamista. Suomen muusikkojen liitto on kuitenkin huolissaan muusikoiden ansiosta.

-En ole nähnyt korvauslaskelmia, mutta olen kuullut, että ne ovat kuukausiveloitteisissa musiikkipalveluissa aika pieniä, sanoo Jouni Nieminen liitosta.

Ruotsalaismuusikko Magnus Uggla on uhannut vetää kappaleensa pois Spotifysta liian pienten korvausten vuoksi. Muusikkojen liiton mukaan Suomessa kukaan artisti ei ole tehnyt samaa.

-Kun huomataan, minkälaisia pennejä sieltä kertyy, saattaa muusikko alkaa miettiä, että minun musiikkini on maailman kuultavana ja mitä minä siitä saan, Nieminen pohtii.

Spotifyssa artistille maksetaan kuuntelukerran mukaan. Levy-yhtiö EMI Finlandin digitaalisesta musiikista vastaava Jari Petäjäniemi vakuuttaa, että artistit ovat olleet tyytyväisiä Spotifyyn.

-Artistit saavat rahaa samassa suhteessa kuin ennenkin. Toisaalta toiminta on mielettömän pientä Suomessa, joten kenenkään tulot eivät ole vielä kasvaneet.

Kuluttajalle hyvä diili

Niemisen mukaan artisteilla ei ole mahdollisuuksia päästä edes tiedostomuotoisessa digimyynnissä samanlaisiin tuloihin kuin levynmyynnissä.

-Näyttää siltä, että sekä esittävien taiteilijoiden että lauluntekijöiden ansiot putoilevat. Ennen artisti on saanut tietyn rojaltin levyn tukkuhinnasta, nyt se lasketaan levy-yhtiölle tulevasta rahasta. Levyn myyntihinta taas on pudonnut digimaailmassa ainakin puoleen. Sitä, mikä piratismin vuoksi menetettiin, ei olla saatu digimyynnissä takaisin.

Kuluttajalle sen sijaan Spotify on Niemisen mukaan "hyvä diili".

-Saat kympillä kuukaudessa sen, mitä ennen sai, jos osti levyjä satasella tai kahdella. Jos suurkuluttajat vaihtavat ostonsa kuukausipalveluun, se näkyy liikevaihdossa.

Kuukausimaksuun perustuvasta palvelusta on povattu tulevaisuuden tapaa kuunnella musiikkia. Esimerkiksi Nokia aikoo esitellä oman Comes with Music -palvelunsa Suomessa huomenna.

Kuukausimaksu vai lataaminen?

Vasta kymmenen prosenttia Spotifyn käyttäjistä kuitenkin maksaa palvelusta, arvioi Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek hiljattain BBC:n haastattelussa. Kiinnostuksen herättämiseen tarkoitettu mainosrahoitteinen ilmaisversio on massojen suosiossa myös Suomessa.

Petäjäniemi EMI:stä uskoo, että Spotify voisi toimia myös mainosrahoitteisena. Tarvitseeko musiikista enää maksaa?

-Kun käyttäjämäärät kasvavat satoihin tuhansiin, on Spotify kiinnostava myös mainostajalle. Uskon kuitenkin, että ihmiset haluavat maksaa laajasta kirjastosta, jota voi kantaa mukana, Petäjäniemi sanoo.

Myös musiikkiteollisuutta Turun kauppakorkeakoulussa tutkinut Veijo Pönni uskoo, että kuluttaja haluaa maksaa musiikista.

-Mutta mistä maksetaan? Maksavatko ihmiset musiikista, vai siitä että he saavat käyttää musiikkia? Luulen, että tulevaisuudessa halutaan maksaa siitä, että biisin saa omaan käyttöönsä vapaammin.

Pönni uskookin, että yksitellen ladattavien kappaleiden suosio kasvaa tulevaisuudessa.

-Kuluttaja saa valita mieleisensä biisit ja maksaa niistä yksittäin. iTunes pyytää suunnilleen euron kappaleesta, ja se on ainakin kasvanut tehokkaasti.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme