Mainos
Mainos

Roskapostin määrä lisääntynyt hälyttävästi

Roskapostin lähettäjät keksivät uusia keinoja päästäkseen sähköpostisuodattimien läpi.

-

Viestintäviraston mukaan sähköposteihin ropisevan roskapostin määrä on lisääntynyt huolestuttavan nopeasti viime syksyn jälkeen.

- Lisäksi roskapostitus on saanut monimutkaisempia piirteitä, minkä vuoksi roskapostifiltterit eivät kykene suodattamaan roskapostista niin suurta prosenttia kuin aikaisemmin, kertoo tietoturva-asiantuntija Arsi Heinonen viestintäviraston CERT-FI-ryhmästä.

Filtterit eli suodattimet ovat postiohjelmissa tai verkkotasolla käytettäviä hallintatyökaluja, joilla voidaan suodattaa roskapostia tiettyjen ehtojen mukaan. Ehdot perustuvat yleensä postiviestin sisältämiin sanoihin tai yksittäisiin merkkeihin.

- Tuntuu siltä, että roskapostin lähettäjät tutkivat nykyään hyvin tarkkaan näitä filttereitä ja pyrkivät sitä kautta keksimään uusia jippoja, Heinonen kertoo.

Filttereitä hämätään esimerkiksi lisäämällä viestiin satunnaisia merkkijonoja. Tällä tavoin filtteriä kiinnostavan mainostekstin prosentuaalinen osuus viestissä pienenee ja viesti pääsee livahtamaan läpi suodattimesta.

- Nämä merkkijonot saatetaan lisätä esimerkiksi html-muodossa saapuvan sähköpostin piilokenttiin tai ne voidaan kirjoittaa valkoisella kirjasinvärillä, jolloin ne eivät näy sähköpostin lukijalle, Heinonen kertoo.

Roskapostin levittäjät ovat alkaneet kohdistaa hyökkäyksiä myös organisaatioihin, jotka jakelevat mustia listoja roskapostin levittäjistä. Näiden niin sanottujen palvelunestohyökkäysten tarkoitus on palvelinta kuormittamalla estää mustien listojen jakaminen. Tämäkin trendi alkoi Heinosen mukaan voimistua viime syksynä.

Torjunta aina askelen jäljessä

Myös roskapostin torjuntaan on kehitteillä uusia menetelmiä. Alalle onkin muodostumassa merkittävää liiketoimintaa.

- Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tullut mitään läpimurtotekniikkaa. Tuntuu pikemminkin olevan päinvastoin, että edistykselliselläkin tekniikalla yhä pienempi prosentti roskapostista jää suodattimiin.

Heinosen mukaan maailmalla on vireillä mielenkiintoisia projekteja, joissa roskapostin torjuntaan käytetään muun muassa neuroverkkoja ja tekoälyä. Valmiiksi tuotteiksi asti tällaiset hankkeet eivät kuitenkaan vielä ole edenneet.

- Aina on riski, että jos suodattimia aletaan virittää kovin tiukalle, niin sinne jää myös laillisia viestejä. Eli kun roskapostin suodatusprosenttia pyritään kasvattamaan, silloin myös helposti kasvaa väärien positiivisten määrä, Heinonen valottaa yhtä alan perusongelmaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme