Mainos
Mainos

Roskapostista voidaan päästä eroon

Roskaposti on yleistynyt viimeisen parin vuoden aikana sähköpostissa huimasti. Jo kaksi kolmasosaa sähköisistä viesteistä on niin kutsuttua roskaa.

Tutkijan mukaan tilanne helpottuu, kun erilaiset roskapostin suodatusohjelmat otetaan käyttöön. Osa ohjelmista erittelee saapuvat roskapostit omaan kansioonsa, josta käyttäjä voi itse käydä katsomassa postit, jos haluaa.

- Tämä on mielestäni oikea lähestymistapa, sillä roskapostin lähettämistä ei voi kieltää. Se on vaikeaa, sillä eri maita on niin paljon. Jos roskapostin lähettäminen kielletään yhdessä maassa, he menevät toiseen maahan, toteaa tutkimusjohtaja Monika Henzinger Googlelta.

Sähköpostin suodattimia käytetään jo Suomessakin. Syyskuussa voimaan tuleva uusi tietosuojalaki antaa suodattamiseen valtuudet, jos suodatus on palvelun kannalta välttämätöntä. Vaikka tilanne on juridisesti hankala, esimerkiksi Sonera on aloittanut tänä kesänä asiakkaidensa sähköpostin suodattamisen.

Suodattamisen lisäksi tutkijat ovat kehitelleet roskapostin tuhoamiseen myös erilaisia salakoodeja, mutta käytännön järjestelyt ovat vaikeita.

- Ongelmana on, että kaikkien täytyy sopia, että teemme näin. Koko maailman sähköpostinkäyttäjien pitäisi sopia tästä, ja se on vaikeaa, Henzinger jatkaa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 13.07.2004)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme